Sakara Tour 2006 – likaisten miesten valtakunnallinen irc-galleria

1.11. Helsinki, Nosturi -S-/K-18

Taksi pamahti kehnokelisen Helsingin rantaan, suoraan ilotalo Nosturin pääovien eteen. Nousimme basisti Kangasmäen kanssa setelijuhdan uumenista eteläisen Suomen viimaan ja räntäpaskaan, käsissä sekava nippu muovipusseja ja lonkerotölkkejä. Etuovien eteen oli jo puolen päivän kieppeillä kertynyt puolen tusinaa teiniä seurailemaan tilanteen kehittymistä. Oli aika avata jo etukäteen legendaariseksi leimattu Sakara Tour 06. Yritin väistellä nuorison silmälasereita ja keskittyä polttelemaan tupakkaa salaperäisen, eteerisen rock-tähden tapaan. Munilleen meni, näytin taatusti maalaispellelle tai sairaalan pihaan ajetulle juopolle. Ehkäpä molemmille.

Salaperäinen erikoiskiertue oli ideoitu levy-yhtiön toimesta jo aikaa sitten: kolme bändiä kotomaisen heavyn sulasta ytimestä, trässistä punkkiin. Kun Mokoman selkeän isäntä-bräshäyksen ja Rytmihäiriöiden juoppo-coren maalaama kanvas oli jo kahdestaan ns. leveällä sudilla sivelty perkele, jäi Stam1nan tehtäväksi toimia taiteen ehdoin, mausteita ja kippuraisia kikkeleitä säästelemättä. Yhtyeen tehtävä oli viihdyttää kieroa suomalaista, kiihkoon ajettua eläintä, tapparalla pilkkovaa härmäläistä perkelettä. Tätä varten tarvittiin vahvoja lääkkeitä.

Edellisillan soundcheck jäi ymmärryksen tuolle puolen, sillä kiertuetta varten räätälöity äänentoisto taivutti tekniikan toimimaan maltilla ja makkaralla. Kellon kliksahdeltua yön tunteihin loimutti Lemin nelikko tulilientä kitalakeenkakkoskädellä avittaen. Siispä keskiviikon entré oli hapokasta rohjustusta vessan ja takahuoneen tulilinjaa. Hattu kenossa tarkkailimme Nosturiin pestatun televisiointiryhmän toimintaa, kiinnitimme henkiset turvavyömme ja astuimme kaivokseen Mokomien louhiessa äänitestiä. Oli käynyt arvonnassa salaperäinen temppu: Stam1nan oli tarkoitus soittaa illan viimeisenä.

Voi pojat, olisipa paljon kerrottavaa (ja vielä monta pulloa lauantaikaljaa juomatta…). Rytmihäiriön puukkojunkkarit vaikuttivat yhtyeemme silmiin jo ensimetreillä oikean asian kapteeneina. ”Näistä tekisimme sillan alapuolen poikakuoromme”, tokaisi joku puoliääneen. Toiset komppasivat ja kiroilivat enteen puuttumista: missä oli Gambina? Missä oli totuuden punainen veri? Missä alibi tälle poissaololle? Mora i mi amor!

Nosturi oli ilmeisesti muutamia lippuja vaille loppuunmyyty. Salin huuma oli paksua kuin suklaakerma. Mokomien leipoessa käyntiin illan salaperäisimmän takkatulen loimutuksen haukoimme kitapurjeisiin myyttisen Jägermaister-jäädyttimen antia toinen toista kättä nopeammin sufflettaen. Pelko perseessä nelikkomme Olkkonen-Hyyrynen-Kangasmäki-Velin jäähdytti tunteitaan ja uuden keikkarupeaman luomaa painepulloa shampanjan tavoin, välillä sipsiä, välillä karameltsiä napostellen. Eiei, paniikki.

Rytmihäiriön lopetellessa kolmesta keskimmäisen viihdeorkesterin iltatyötään alkoi rusakko jo kurkistella artistin takahuoneeseen, niin sanotusti. Yksityiskohtia en muista juuri nyt, mutta paniikki taisi olla kova vähän jokaisella. Sali mylvi yhtyeen nimeä jo herttaisen reilusti ennen aloitusajankohtaa, oli aika imaista salaperäinen voimajuoma ja summonoitua lavalle leikkimään takuria. Tästä on puhuttu aiemminkin, tiedättehän.

Loimutimme setin käyntiin Ristiriidalla. Jääkärimestarin sponsoriviitat niskassamme kyykytimme kollektiivimme katu-uskottavuuden pohjamutiin ja paskoimme päälle. Nyt soitettiin perkele. Gefalo forse!

Paljoa en enää tuosta yksittäisestä vedosta muista. Melko toimiva taisi veto olla, näin ainakin Rumbassa viime numerossa luki. Soitimme setin, jota ei koko tulevalla reissulle vaihdettu sittemmin kertaakaan. Miksipä vaihtaa reseptiä jos puuro maistuu. Rouhimme ilmoille niin vanhaa kuin uuttakin paskia, tukka heiluen ja hikeä pirskotellen. Settiin lisättiin treenikämpällä tiukasti googlattu Ovi, jonka esittäminen kaikessa hitauden eteerisyydessään jää kauhun lyijykammioon tuhanneksi vuodeksi. Yrittänyttä ei panna. Noh, sellaista se on, sormilla on näppäiltävä ja suulla lupsuteltava.

Mikäli en väärin muista, vedimme keikan päätyttyä melkoisen rajut kännit ja häpäisimme ruumistamme ja identiteettiämme ison kirkon välittömässä läheisyydessä nestemäisellä hypnoosilla. A’vot. Siitähän myö ei viisastuttu sitte pätkääkää. Päinvastoin, baby.

Teksti: Hyrde