Rakas päiväkirja,

olimme työstäneet 13 biisiä sisältävää repertuaariamme studiokuntoon senverta pitkään, että alkoi rockyhtye Stam1nan poikia kutkutella idea päästä vihdoinkin ikioman pitkäsoiton työstämiseen käsiksi. Vanha tuttu audioveijari Aaltosen Miitri olikin valmistellut atk-järjestelmänsä kapasiteetteja ottamaan vastaan reilun satsin taskulämmintä heavy metallia poikain soitinkasseista. Taivaan lahja! Stam1na siis kokosi luunsa tutun Lemin treenikämpän tunkkaisista louhoksista ja suuntasi kohti Imatran maisemia.

Yhtyeen debyytin työstö oli alkamassa.

Syksyhän on jo pitkällä ja koskikaupunki Imatran luonto tarjosi maittavat puitteet hengenluomuksen taltiointiin: Music-Bros studio imaisi kitarasankarit ja rumpuhirmut pimennettyyn maanalaiseen louhokseensa kuin Gary Grandi. Tuore levytyssopimus velvoitti allekirjoittaneita työstämään markkinoille pitkäsoitollisen ääniraiskausta, julkaisuajankohdaksi oli alustavasti sovittu vuoden 2005 ensimmäinen neljännes. Oli siis ripirapi-kiire!

Yhtyeen pojat Pexi, Kake ja Hyrde lasettelivat rumpusektorin hollille alle aikayksikön ja työstössä mukanaolleet tekniikan edustajat Jusbum & Jyri totesivat toiminnan totutun tehokkaaksi. Miitri hymyili tyytyväisenä, isäntä oli mielissään. Ensimmäinen rupeama tulisi olemaan kuusipäiväinen avolouhos, jonka aikana olisi tarkoitus luoda kannupohjat useampaan kipaleeseen.

Voi luoja, jo ensimmäisen kahden vuorokauden aikana työskentely osoitti vallan eriskummalista tunnelmaa leijuvan ilmassa: tästä tulisi huisin kova lätystä – tai vallan kurja työstö. Hikeä säästämättä yhtyeen klovnit raapivat kasaan pohjat ainakin kipaleisiin ”Sananen lihasta” ja ”Kaikki kääntyy vielä parhain päin”. Myös tuore rock-pläjäys ”Tuomittu, syyllinen” sai rumpali-Kakelta kovasti huomiota osakseen.

Koko ihmisluonnon tunne-elämä läpikäytiin ja kerrattiin, tuska oli alati kasvava ongelma. Kaikkea tätä varjosti cd-soittimen pyörittämä äänimatto The Hauntedin uutukaisesta ja Soilworkin sulosoinnut. Mentalterroria lisäsi levy-yhtiö Sakaran edustajien puhelinhäiriköinti, jolta välttyi harva asianosainen. Duunioluet kourassa olikin aiheellista painua kovaa vauhtia kohti studion tulikuumaa sauna-osastoa ja selvennellä teoksen päälinjat. Sillä reissulla ollaan edelleen…