P: A’vot sie, bändin keikkihistorian hiljaisin kevät saatiin onnistuneesti pakettiin kolmen areenakeikin myötä ja oli aika kesäkarkeloiden. Cube Libre -kiertue alkoi Tampereen South Park -festivaalista ja saimme kunnian soittaa Streptokokin ja Slayerin välissä.

kp: Kesän ensimmäiseen festariseikkailuun lähdettiin tuttuun ja turvalliseen tyyliin Lappeenrannasta kohti tuttua ja turvallista Tamperetta. South Park -festivaali oli meille uusi tuttavuus, vaikka alue oli tuttu muun muassa vuosien takaisesta Sauna Open Air -festarista.

H: Bäkkärialueella liikehti myös nuor’vanhat Jyväskylän skeittithrasharit, joista ainoa ketä ehdin moikata, oli miun virallinen kaksoisolento, bassotaiteilija Mirko. Kaverilla oli oikeaoppisesti Maggis-pullo pykälässä! Vaan siitä pikapikaa oli riennettävä kesän ensimmäisiin haastatteluihin. Haastattelualueella törmäsin Streptokokin laulajaan. Olo oli like a rock star.

kp: Meikäläinen sai kunnian avata festarikesän haastisputken serkkupoika Olkkosen kanssa ihan paikalliselle TV-kanavalle. Jutusteltiin siitä ja tuosta ja niistä näistä samalla kun Anttia juoksutettiin ympäri aluetta kuin näyttelykoiraa.

H: Olen (p)yllytyshullu. Amorphiksen soidessa noin 3000 metriä alempana seison nosokurjessa, kuminauha jalassa ja itkin. Näin käy, kun Marcelo pakottaa hyppyhommiin. Alas tulin, vaikka karmaisi ja enää oli pelättävä onnistumisen puolesta. Olosuhteet olivat näet vaativat…

kp: Rutiinit eivät olleet enää ruosteessa huhtikuun lavojen korkkauksen jäljiltä, mutta kesän ensimmäinen on aina kesän ensimmäinen. Ohjelmistossa oli uutta kappaletta Pala palalta -metalliklassikon merkeissä, mikä luo aina oman jännityksensä, ja sen lisäksi ilma (kyllä, puhutaan säästä) oli suhteellisen kolea. Hain rohkaisua ja mallia Lost Soossien keikasta, mutta aloin samalla pelkäämään olevani liian vanha ja väsynyt seuratessani Nykäskylän nuorukaisten akrobatiaa ja ranteita. Helvetin kova livebändi!

P: Kävin väijymässä Lost Soossia ja poikien livekunto tuntuu vaan paranevan selvästi ahkeran keikkailun myötä. Samaa  voinut sanoa omasta keikistä. Jotenkin homma ei lähtenyt lentoon normaaliin tyyliin ja väittäisin, että vähäinen keikkailu näkyi lavalla. Jos ei muuten, niin oman fiiliksen kautta. Hyvä rutiini uupui. Homma saaatiin kuitenkin maaliin ja jengi tykkäsi, se kai on pääasia. Ilta hämärtyi Tampereen yössä ja niin minäkin.

H: Hiekkapöllyä! Bassolaitevaikeuksia! Marcelo tuijottamassa yleisössä! Kurkku kuivana! Olihan siinä kaikenlaista, mutta oliko siinä mitään hyvää siinä keikassa?

kp: Olihan siinä, vaikka pääsimmekin aloittamaan vasta sitten kun Sveitsin käkikello lopetti kukkumisen päälavalla ja meidän piti lopettaa Ehdottomasti 22.15, jolloin Slayer aloitti (tai piti aloittaa), mutta silti telttalavan jengi pisti perkeleelliset bileet pystyyn! Jotain jäi silti hampaiden rakoon, mutta aina pitää pistää jollain tavalla paremmaksi.

H: Keikin jälkeen hetki Sleijeria ja kohti Etelä-Karjalaa, koska sunnuntaina kaksi viidestä stam1nalaisesta oli nuoseva, Jone Nikulaa lainataksemme, lappeenrantalaisen Golden Monkeys -ravintolan lavalle esittämään keski-ikä punkkia. Mutta se on eri tarina se…