”Stam1na – Idän Ihme 200%”
haastattelu, jossa sanotaan kaikki oleellinen sanottava yhtyeestä ikinä
Teksti: Matti-Kukko Lokki-Hansa
Kuvat: Olli-Pekka Viiriläinen-Nakkiparta

Metalliyhtye Stam1na siirtyy helmikuun loppupuoliskolla studioon koostamaan järjestyksessään toista pitkäsoittoaan. Työ tehdään jo ensimmäiseltä levyltä tutun Miitri ”Pitkä-Jussi” Aaltosen äänipajalla Music-Brossilla. Albumin projektinimi on salaperäisen ytimekkäästi ja ovelan kryptisesti ”Sisu”. Yhtyeen jäsenet Olkkonen, Kangasmäki, Velin ja Hyyrynen istuvat pienen helsinkiläisen kahvilan nurkkapöydässä ja kuvailevat alkavaa projektia itsevarmoin sanoin: ”Tämän alkavan projektin takana voimme seisoa itsevarmasti ja 120-prosenttisesti seisaaltaan!”.

Stam1na on herättänyt Suomen metallikentällä mielenkiintoa ja kehuvia kommentteja kuluneen vuoden maaliskuussa julkaistulla debyytillään. Yhtye on äänestetty useissa musiikkimedioissa kotimaan yhdeksi nousukkaimmista uusista ryhmistä, luottamusta ja uskoa seuraavan levyn menestykselle siis löytynee muualtakin kuin äideiltä ja iseiltä. Lemiltä kotoisin olevan yhtyeen tuleva levy onkin varmasti monen fanin pakko-ostos. ”Meidän fanit seisovat meidän takanamme täysin itsevarmoina, paitsi keikoilla meidän edessämme!”.

Stam1na saavuttaa tulevana kesänä kunnioitettavan kymmenen vuoden iän, saapuen samalla myös tietynlaiselle merkkipaalulle. Onko yhtye valmistautunut rikkomaan ”kympin rajan”? Millaisia ajatuksia kaksinumeroiseksi venähtänyt elinkaari synnyttää kollektiivin perustajajäsenissä? Kahvilan kulmapöydässä istuvan nelikon ilmeet ovat kysymyksestä riippumatta seesteiset, kuin viileiden jaguaarien. ”Olemme kehittyneet jo kaikilla tavoin, olemme löytäneet oman linjan ja pyrimme entistä paremman musiikin tekemiseen”, selventää yks’kantaan kitaristi Olkkonen, kunnes rumpujen takaa tutun Velinin äänekäs julistus katkaisee keskittyneen tunnelman: ”Minä ainakin olen tyytyväinen lopputulokseemme, olipa se mikä tahansa ikinä”. Koko pöytä nyökyttelee samanaikaisesti Velinin suuntaan.

Kahden muun jäsenen, laulaja-kitaristi Hyyrysen ja yhtyeen tuoreimman vahvistuksen, basisti Kangasmäen kahvittelu on rauhaisaa ja itsevarmaa – kommentoidessaan tilannetta miehet tuntuvat puhuvan kuin yhdestä suuresta suusta: ”Niin kauan tätä tehdään kun tämä tuntuu hauskalle. Juuri nyt olemme kuin yhtä suurta perhettä, jokainen on mukana 200-prosenttisesti.” Kahvikuppiaan rauhallisesti pyörittelevä Olkkonen lisää lyhyen harkinnan jälkeen edelliseen, ettei ”elämä ei saa olla liian vakavaa muutenkaan”. Useat pöydässä olevat sytyttävät savukkeen hyväksyvästi nyökytellen.

”Viime vuosi oli yllätys 130-prosenttisesti. Keikkoja oli paljon ja löysimme usein kultaisen keskitien. Koimme kaikkea yllättävää, jännittävää ja kohtasimme uusia, jännittäviä ihmisiä. Nyt uskomme että olemme valmiimpia kuin aiemmin, myös vahvempia ja viisaampiakin.” Hyyrynen nousee yllättäen pöydästä hakeakseen santsikupillisen kuumaa: ”Huh huh tosiaan, opin juomaan kahviakin välillä kun hermostun, uskomaton vuosi, uskomaton!”

Kysymällä tulevan albumin yleislinjauksia saa yhtyeen jäseniltä tarkan kuvauksen suunnitelmista, miehet tuntuvat olevan yksimielisiä ja päättäväisen itsevarmoja: ”Tuleva levy on rohkeampi kuin ensilevymme, olemme levittäneet musiikillisia ääripäitä ja kokonaisuus on harkitumpi. Vasta nyt tiedämme mitä lähdemme hakemaan, vasta nyt uskallamme olla itsemme 110-prosenttisesti. Olemme realisteja unohtamatta kapinaa ja rock’n’rollia!” Kappaleiden pääarkkitehtina voidaan pitää soolokitaraosuuksistakin tuttua Olkkosta. Mies ei pienistä hätkähdä ja luottaa materiaaliin 120-prosenttisesti: ”Viime levyn arvioista jäi sellainen mieleen, että nyt on pakko näyttää 140-prosenttisesti kaapin paikka, sen aiommekin tehdä. Ei studioon mennä kädet taskussa vaan ulkona taskuista!”. Kielikuvasta innostunut Velin lisää, ettei ”kaivostyöläinenkään mene kaivokseen ilman kypärää ja suojavarusteita”. Toimittaja sytyttää savukkeen ja toteaa yhtyeen olevan kuin yhtä puuta.

Kuluneen vuoden hienointa yksittäistä kokemusta ryhmä ei osaa nimetä. Bassolinjoista vastaava joukon nuorimmainen on pitkään tarkkailuasemissa, kunnes avaa sanallisen arkkunsa: ”Olen varma, että paras on vasta edessäpäin, olemme vahvempia, itsevarmempia ja luottavaisempia kuin aiemmin ja aiomme ottaa tästä kaiken irti, jopa enemmän!”. Kangasmäki sytyttää savukkeen ja lisää lyhyen harkinnan jälkeen, ettei ole koskaan ”ollut mistään niin varma kuin tästä”. Varoen hymyilevät yhtyekumppanit nyökyttävät ja antavat hiljaisuuden soittaa kauneinta musiikkiaan. ”Hiljaisuutta kohta emme enää kuule, olemme kohta pulassa 110-prosenttisesti!” vitsailee Olkkonen ja pöytä ratkeaa savun keskellä äänekkääseen naurunremakkaan.

Sanoituksista vastaava Hyyrynen on kasvattanut punaista partaansa jo toista kuukautta, mies väittää ettei tällä ole mitään tekemistä itse prosessin kanssa. ”Taiteilija on taiteilija päästä varpaisiin 255-prosenttisesti, en voi kiistää enkä voi puoltaa, mutta runoja vain rustaan!”, runoilee vokalisti ja sytyttää savukkeen. ”Toinen albumimme on uskaliaampi, henkilökohtaisempi ja ehjempi kokonaisuus. Tällä kertaa päätin etten sensuroi itseäni, kirjoitin ehkä henkilökohtaisimman albumin miesmuistiin. En kuitenkaan paljasta kaikkea, sillä olen kuitenkin vain ihminen”, muotoilee Hyyrynen ja hakee santsikupin kuumaa. ”Olemme kaikki kuin veljiä”, kommentoi rumpali Velin tilannetta, sytyttää savukkeen ja koko pöytä nyökyttelee lähes samaan aikaan.

Haastatteluun varattu varttitunti on pian ummessa, viereisessä pöydässä jo odotellaan pian vapautuvaa nelikkoa kuumeisesti. Toimittajat hakevat kupit kuumaa ja tekevät toisilleen koekysymyksiä. Onkin tämän haastattelun viimeisen kysymyksen aika: millaisena yhtye näkee itsensä kymmenen vuoden päästä? Vieläkö Stam1na on voimissaan ja tekee kymmenennettä levyään?

Nurkkapöydässä tulee hiiren hiljaista. Olkkonen sytyttää savukkeen ja lausuu jo lähes kuolemattomat sanat, kunnes kaikki nauravat, hakevat santsikupilliset kuumaa ja sytyttävät savukkeen: ”Me olemme silloin jo niin vanhoja, että me ollaan jo kuoltu!”.

Kiitos Stam1na tästäkin juttuhetkestä, kiitos!