Kantturain Konttorit Kesä 2005 keikka nro 9
Ilosaaren Metelliklubin jälkimainingeissa – tarkemminkin paikallisen hotellin uima-altaan liplatuksessa olikin hyvä Professorin esitellä paistikkaitaan vanhan ihmisen uidessa hyvinkin lähistöllä. Kello riipi viisarilla vasta aamua, siltikin Stam1nan pellet plus ryytynyt Team JJ oli täydessä valmiustilassa moottorimarssiin kohti pääkaupungin humuloita.
Oli siis aika astua sigamaisen jättimäisiin saappaisiin, käydä rimpauttamassa grammarjutskia Kaisaniemen Tuskan areenalla. Satana!
Keikkabussissa olisi mukava olla vaaka-asennossa. Seitsemän hengen Mersussa homma hoidetaan oikaisemalla vartiksi penkkiin, pää vasten ikkunalasia. Sitten on jo paikat puutuneet ja aika kääntää toinen paistikas painon alle.
Hyvin usein bussissa tulee tehtyä mitään järkevää tahi hyödyllistä, kuten lukea tietokirjallisuutta. Busseihinhan kuuluu perinteisesti ottaa mukaan aikuisviihdeteollisuuden tuotteita, joko elokuvien, pelikorttien tai kuvalehtien mediana. Stam1na päivitti miehisen kulttuuriperintönsä ostamalla pakuun pari irstasta lehteä matkan ratoksi. Onneksi Luumäkeläinen myyjä oli sulattanut aivonsa bensiinin ja auringon nauttimisessa, myyden alan kirjallisuuden jätkille väärään hintaan. Halvat oli huvit, siis.
Kyllästyminen ihmisen anatomian visuaaliseen tutkimukseen johti käsien hapuilun kohti ajopäiväkirjaa: keksimme ympätä yhteen vuoden 2005 aikana alla olevan bussin kanssa ajetut kilometrit. Hassu yhteensattuma… Joensuun lakipisteessä reissua mittari oli varttunut tämän bändin ansiosta 10 000 ajokilometrillä. Se on kymmenesti Suomi-neidon päästä päähän, paistikkailta otsaluuhun. ”Oha se farmi”, totesi takapenkki ja keskittyi jälleen penetraation tarkkailuun.
Tuskaan saavuttaessa kello oli justiinsa oikein ja bussi penetroi juhla-alueen oviaukon. Kamojen keikautus jättimäiseen sirkustelttaan, jo paikkalla varrovien fanittajien silmäin alle oli perhosia masukin pohjalle siittävä tapahtumaketju. Siellä sinisessä rakennuskopissa a.k.a. bäkkärillä vannottiin vedettäväksi eilistä kovempi keikka, sillä Sentencedin lämmittely oli ollut yhtyeen puolesta ”iha kiva” veto.
Värjäsin tukkani surkeasti epäonnistuen mustaksi leikkikaupasta ostamallani hiusspraylla, joten harmaata likavettä valui pitkin kalpeaa selkämystä seuraavat tunnit. Pitäähän sitä virittäytyä hevitunnelmiin myös näin värityksenkin puolesta. Hevitunnelmiin virittäytyi myös Team JJ, jota kovasti harmitteli paikallisen tekniikan saama päivittämätön input lista. Piuhat kuitenkin löysivät paikkansa ja pelleily sai luvan alkaa, pirullisen särmällä aikataululla just heti Children Of Bodomin päälavan meuhkaamisen tauottua.
Kaisaniemen bileiden paljon puhuttu desibeliraja-keskustelu mahdollisti tällekin aktille vain sen 101 desibelin käytön, joka kuuleman mukaan täyttyi täsmälliseen maksimirajaan yleisön huutaessa biisien väleissä. Aikamoista nuorallatanssimista, sanoisimma. Yleisöähän paikalla oli periaatteessa aika helvetin paljon, onneksi Jyri taltioi näkymiä kamera-aparaattiemme matriiseille reiluin annoksin.
Keikka jyrähti käyntiin ja mukavaahan sitä oli lasettaa täydelle teltalliselle hevi-immeisiä. Huuto oli erittäin kova ja kannustava, joten parempi oli speduta oikein kunnolla. Onhan noita keikkoja sittemmin tullut harjoitettua, ukkelit väänsivät sormiaan ja jalkojaan tarkoin harkitusti ja samalla juurikin niin vallattomasti kuin olla ja voi. ”Napakka keikka”, totesi ukkoryhmä homman jälkeen, kuin Tupu, Hupu, Lupu ja Kalle Ankka.
Vedon jälkeen muutama lehdistökuva, haastattelu Imperiumi.netin videojuttuun, ruokaa ja juomaa kitusiin, Paskan kanssa jutustelua, kaverikuvia, hyvää menoa ja muutama nimmari – yksi olisi ollut tarkoitus laittaa eräänkin emännän nisään, mutta tussi jäi toimituksesta uupumaan. Harmi, sillä tällä kertaa olisi nämä pojat tienneet, missä se nisä naisen fysiikassa sijaitsee. Hyvä Hesa, hyvä Tuska!
KOMMENTOI