H: (Jälleen) helv… Helsinkiin. Nosturi, tuo hertagrammitettu nuorisolokero. Yläparvella yläikäiset, tatamilla ungdumar. Toimiipi. Olikos muuten (jälleen) Rytmihäiriöllä illan kovin show…?! OLI!
K: Juu, taas se helvetti jatku. Kaksi täyttä puuhapäivää kotimaisemissa ja takaisin. Rytmis käskytti jälleen, ilta illan jälkeen entistä hurjemmin. Oli pakko poistua heidän vedon jälkeen piiloon, sekä myös irc-galleriaan tsättäilemään. Rock. V*ttu ROCK!
H: Jep. Suorana galleroitava keikka ahdisti ajatuksena aivan vitusti. Saikkonenkin sanoi, että ”työ taidatte ottaa tuon streamauksen vähän liian tosissanne”. No. Vitut siitä. Valomies Petsalon ilmestyessä lavalle FM2000:n Kinukkina, tuona salaperäisenä willin lännen tappokoneena, oli tartuttava jormaa sarvesta ja painuttava (jälleen) jodlaamaan bäkkingvokalsseja Rytmihäiriön Kristus ryyppääseen. Vitti, parasta. Samaisella lavalla tuli aikoinaan lauleskeltua myös Saturnuksen samuraita… Vai mikähän biisi olikaan? Gambiinaa oli taas juotu. Noo, anyways, Mokomakin toimitti show’nsa rautaisella ammattiotteella, eli jälleen päästiin ihmettelemään poikien vahvistinongelmia. Kuisma heilahteli lavalla tovin ilman skebaa. Turussahan vuorostaan oli kosahtanut Saikkosen nuppi. Oli pehmitettävä aivoja punkulla, ennen Stampioiden julkista kaatuilua. Kaksi vaihtoehtoa: joko keikastamme tulisi hampaita narskuttelevan tiukka, tai sitten se menisi päin persettä. Tältä tuntui.
P: Nosturi oli kova. Muistan vieläkin keikin hienon tunnelman kuin se olisi tapahtunut marraskuun 17.päivä. Ainoa asia, mikä hieman ketutti, oli se, että ykköskeihästä ei saatu koko keikin aikana vireeseen. Damn.
K: Jokin tässä keikassa meni osittain penkin alle. Oliko sitä sitten liian väsynyt vai viilsivätkö Antin rajut välispiikit liian syvältä, mutta tänään ei ollut paras veto. Keikka starttasi hyvin, mutta keskivaihella tuntui siltä kuin olisimme uponneet suohon.. Encoret vedettiin kyllä voitokkaasti, joten hyvä maku tästä jäi. Ja Nosturin nuoriso on kyllä aina ihailtavan kahjoa porukkaa.
H: Voihan se olla, että monien asioiden summana homma vähän kusi. Mie en ainakaan saanut tuntumaa kitarasta koko keikan aikana. Kuin kädet olisivat olleet puuduksissa. Laulaminen maistui paskalle. Turhautumista. Jalostamatonta raivoamista. Plus, olihan ennen meitä tanhulattian nuorisoa piiskannut jo kolme erinomaista yhtyettä… Kontakti ja tunnelman intensiivisyys olivat vähän vaihtopenkillä. Mutta vitut kaikesta tästä! Jurrit oli vedettävä! Olimme ehkä Loosessa. Olimmeko? Kysymys kaikuu Helsingin yössä turhaan.
KOMMENTOI