Turku, Klubi w/ Fall Of The Leaft

KUNNON MENOA – kevät 2006 keikka nro 5.

Seuraamalla peilin tapahtumia ymmärtää elämän raadollisuuden. Peilikuva ei valehtele. Voi kumpa se valehtelisi edes hetkisen. Ei tarvitsisi hajota.

Lähtö Helsingin sydämestä oli kylmä ja koruton: läskit ulos sängystä (tai sängyn näköisestä mörköpesästä), läskit piiloon eilisten vaatteiden alle, pellet Gay-bussiin, backline Gay-bussiin ja bussi ulos kaupungista. Kohti Åboa ja Euroviisujen finaalia!

Moottoritie alle ja Slayerin live-DVD päälle. Lähtiessä mukaan tarttuneita cd-levyjä (mm. Ocean Machine, SYL ja The Haunted) ja kuvatallenteita ihaillen poikajoukko loimutti kohti Suomen Turkua, lounaisesta nurkasta löytyvää hermokeskusta. Bussimatkojen rattona nautiskeltu aikuisviihde vaihtui pikapikaa ompeluhommiksi, kun Hyrde vaihtoi lihapiikin tuijottamisen langan pujotteluun. A’vot, Slayerit ja Mokomat kangasmerkkeinä laukkuun. Johan alko nuorentua lookki, perkele! Pinssejä!

Turun Klubi tuli yhtyeelle tutuksi jo edellisvuonna. Paikkahan on korkea kuin mikä, takahuone sadan rappusen päässä ja porukka vinksin vonksin. Olipa siinä hyvä sitten harjoitella kitaran heittelemistä kaulan ympäri, kun lääniä riitti. Vaan eipä riittänyt älliä. Kakkoskitaran nailonhihna käräyttikin laulajakitaristin kaula-alueen palovammoille het kolmannen yrityksen kohdilla. Vaan eipä se apina opi vaikka kuinka sattuu. Noh, rasvaa viiruun ja kaljat suuhun!

Taisi olla vinksin vonksin myös Stam1nan hulirumpsis-spesialisti Tero, yhtyeen aiempi ja sittemmin turkulaistunut bassotaiteilija-elämäntapaintiaani. Salaperäisen motiivin johdattamana herra saapui tervehtimään äänitestin suorittanutta nelikkoa hotellille, ojentaakseen yllätetylle läskikerholle erikoisen palkinnon: kovasti Studio Julmahuvin legendaarista sielun askartelua muistuttavan toimenpiteen tuloksena Tero ojensi nokkahuilun säestyksellä yhtyeelle kimpaleen mustaa muovailuvahaa ja onnittelukortin. Taustaorkkana toiminut nokkahuilumies ja hänen hiljaisempi media-osaamista esittelevä taistelutoverinsa nauroivat mahat pystyssä kun yhtye riehaantui veljelliseen sänkypainiin, mukanaan myös yllätysvierailija Tero-veikkonen. Kiitokseksi vanhan aseveljen vierailusta ja kurittamisesta bändi unohti tietysti palkinnot kortteineen päivineen Turkuun.

Ryhmän lepohetki oli täten virallisesti pilattu – pelleryhmä vieraineen siirtyi keikkapaikan lämpiöön seurailemaan ultramusikaalisen Poetsin lämppäyshommia. Oli siinä nimittäin basistilla ylimmääräinen sormi käytössä, vinkeän vauhdikkaasti napsutteli veijari lankapeliään ja tulkitsi Turun tuntoja. Paikalla oli saapunutkin runsaan pursuava ryhmittymä kuulijaa, miestä että naista. Pelot Lordin aiheuttamasta katsojakadosta jäivät hotellihuoneen rikkinäiseen mikroaaltouuniin, nelikko Kangasmäki/Olkkonen/Hyyrynen/Velin pyyhki helpotuksella selkäänsä ja maistoi aarreaitan hedelmäistä lihaa.

Lordin ja menninkäisystävien louhiessa Kreikan marmoria jossain kaukana Staminaattorit vetivät päälleen eiliset keikkavermeet, kastelivat tukkansa (paitsi Kake) ja kurkkunsa kaljalla. Oli aika raapia viihdettä. Porukkaa oli paikalla silmänkantamattomiin, näky oli jälleen mykistävä. Itse keikka oli kuin ruohonleikkuri: etenevä ja täynnä liikkuvia osia. Heti keikan alussa esitelty (ja Teron nokkahuilusta customoitu) legendaarinen Pittipilli ei jättänyt tehtäväänsä täyttämättä. Solistin puhallettua vittumaisella pillillä ja Kaken laskettua komppi käyntiin, pitti heilahti eloon kuin ripulitautisen vesiraja. Siinä nimittäin vietiin kuin ruumista, porukkaa lensi sinne tänne ja huuto oli kova.

Tavastialla koettu Kaken rumpusoolo-osuus jäi Klubin hornankattilassa jazzaamatta, mutta tarjolla oli jotakin vielä arveluttavampaa. Setin aikana yleisöstä tarjottu kännykkä tarjosi tekstiviestin luettavaksi: ”Suomi ja Venäjä kilpailevat voitosta!”. Tässä vaiheessa oltiin varsinaisen setin lopussa ja siirtyminen lavan taakse tarjosi ihmeteltävää runsain mitoin.

– Kuinka Suomi voi olla Euroviisujen mitallisijoilla?
– Kuinka Hyyrysen ääni voi kestää näin hyvin?
– Kuinka kukaan yhtyeen jäsenistä ei ole vielä humalassa?
– Kannattaako yhtyeen nousta enää lauteille, sillä yleisö huutaa Lordia?

Lauteille sitä vielä kivuttiin. Joku tarjosi kännykkää jälleen ja olihan se luettava ääneen: Suomi on voittanut Euroviisut. Eipä. Oli nimittäin eri helppoa saada porukka pomppimaan viimesen biisin ajaksi. Ja olipa nimittäin helppoa saada bändi hulirumpsis Turun yössä. Juhlaahan tämä vain on, elämä.