Aamulla tunsin onnistuneeni elämässä. Tunsin onnistuneeni myös ihmisenä. Morkkis oli sanoinkuvaamattoman ihana, joten tein vuoden ensimmäisen rock’n’roll tempauksen ja lähdin junalla kotiin. Miksi? En mie tiie.

Hieman illemmalla painelin autolla Lahteen ja keikkapaikalle, jossa meidän apinaorkesteri oli jo ottamassa kaikkea irti ravintolan menusta. Oli nimittäin alkupalaksi lohikeittoja, simpukoita, hiehon kiveksiä, mandariinin hiuksia, sammakon silmälaseja ja Kaken sukkia. Liityin seurueeseen ja tilasin jotain kivaa, vissiin juustokakkua ja pastaa. Erinomaiset olivat sapuskat ja sitten olikin aika lähteä tarkistamaan hotellihuoneeseen Axel Foleyn seikkailuita.

Seikkailut olivat kyllä sen verran nähtyjä, joten kauniin naisen ehdotuksesta päätiin lähteä hänen kanssaan etsimään ravintolaa, josta saisi lääkettä mahtipontiseen krapulaani. Eihän siitä meinannut tulla perjantai iltana mitään kun jokaiseen paikkaan maksoi sisään ja porukkaa oli ku Saipan reeneissä. Paikka onneksi löytyi, ja hetken tunsin lonkeron tuottamaa valheellista onnellisuutta.

Pelipaikoilla alkoi olla jänskä meininki. Porukkaa oli kerääntynyt mukavasti perjantaita viettämään ja salissa oli hyvää enteilevä kohina. Takahuoneeseen meitä tuli moikkaamaan Poutasen Kaitsu ja Entwinen Mika, mukavia heppuja ja hauskoja juttuja ukoilta löytyy. Kohta alkaisi keikka, perkele ku jännitti. Vai väsyttikö se vaan? En mie enää muista. Odotukset olivat taas hyvät, koska mielestäni edelleenkin yksi parhaimmista Stam1nan keikoista on vedetty Lahden Torvessa, jossa porukka sekosi aivan täysin. Lahtelaiset ovat hulluja. Oikeesti. Hulluja.

Intro lähti pyörimään ja yritmme raivata tietämme lavalle yleisön läpi. Johdatin joukkomme hienosti lavan ohi, mutta pääsimme kuitenkin lopulta lavalle. Jengiä oli aivan perkeleesti ja tungos oli tosiasia. Ristiriidalla porukkaa turpaan ja Antilta kitara saman tien paskaksi. Jyri hätiin ahtaalle lavalle ja taiteilijalle kitarat kohilleen. Tämä ei menoa haitannut pätkän vertaa. Ihmiset pyörittivät villin kokoista pittiä pienessä Nightlifessa ja riehuivat kuin hullut. Eturivin tyttöjä kävi kyllä välillä sääliksi kun niskaan tulee satakiloista humalaista mieskauneutta Lahden syrjäkujilta.

Lavan ahtaus tuotti kaikenlaisia hauskoja ongelmia, mm. sen etteivät mikkiständit kestäneet paikallaan juuri yhtään lennellen pitkin lavaa, mutta sehän on vain siistiä! Kuriositeettinä mainittakoon myös tämän kevään ensimmäiset paljaat (naisen) tissit yleisössä. Viimeisessä biisissä keikan aikana ”hyvään fiilikseen” päässyt Jyri tuli teippaamaan Kaken pellit toisiinsa kiinni ja samalla teippasi myös meikäläisen jaloista kiinni.

Jyriltä tulee aina silloin tällöin sanomista siitä, miten bassoa saa kohdella ja miten ei. Tällä kertaa annoin viimeisen biisin lopussa passon kohteliaasti Jyrille vahingoittamatta sitä, mutta Jyri tekikin temput ja heitti itse sen lattialle! Hyppäsin alas korokkeelta teipit sortseissa ja laskeuduin vahingossa passon päälle… Yhteistyö toimii!

Niin. Lahti näytti taas kyntensä, oli aivan saatanan hyvä yleisö ja keikka. Tänne on aina kiva tulla. Keikan jälkeen lähdin autolla kotiin, koska muut velvollisuudet kutsuivat aikaisin aamulla Helsingissä.

Jouduin jättämään rakkaat poikakullat tekemään pahojansa Lahden yöhön…