Emil ja... Ja... Ja Antti...?

kp: Matka starttasi mukavasti ravintolavaunusta kera Pyryn ja Teemun. Ja kun Etelä-Suomesta liikutaan Savoa kohti, menee reitti tietenkin Lappeenrannan kautta! Onneksi näin, koska pitihän meidän käydä veyllä, terassilla ja sen lisäksi kävimme moikkaamassa Teemun kanssa Coreline Tattoon Ismoa. Eiköhän siinä ollut riittävästi hässäkkää ennen bussin lähtöä. Mutta kaikki eivät suinkaan suoriutuneet Kuopioon samalla bussilla…

H: Bussista viis! Limousinella sitä festivaaleille on saavuttava! Cadillac iskettiin parkkiin suoraan bäkkärin keskelle ja neljän päivän töttöröö sai pienen paussin, keikallehan ei mennä kellokortti kosteana! Eläköön Rumble!

kp: Saavuimme festarialueelle Haloo Helsingin! viimeisen biisin tahdissa ja hakeuduimme Rantalavan ja Tuomaksen läheisyyteen. Nimittäin Kätilöiden Spektaakkelin! Ukot olivat juuri nousemassa lavalle, joten ehdimme heittää nopeat morot ja ylävitoset. Savolaiset lavalle ja tsekkaamaan! Joku oli pielessä, kun keikka alkoi, eikä asiaan tullut muutosta. Kätilöt kuulostaa aina hyvältä livenä, mutta desibelirajan ollessa suoraan sanottuna naurettava jäi keikkanautinto olemattomaksi. Toisen biisin kohdalla Kuopion kaupungin kirjastonhoitaja aivasti kyseisessä kirjastossa kovemmin kuin Rantalavan PA, joten katsoin parhaaksi siirtyä syömään.

P: Rantalavan miljöö oli loistava: lava aivan lähellä rantaa ja tulihan siinä pulikoitua ennen ja jälkeen keikin. Ilmoja piteli ja Kuopioon oli sovittu myös yleisötapaaminen. Nämähän ovat yleensä lämminhenkisiä hetkiä, jossa ihminen kohtaa ihmisen. Toisella on käsi ja toisella paperia ja tussi. Toinen raapustaa.

H: Kuopion kalaapajat ovat toimineet Stampio-haavilla joka ainoa kerta. Kukkoa ja kanaakin nousee, urakkapalkalla. Hipsimme kesäisin loikin moikkaamaan festivaalikävijöitä tussit ojossa, paperit kuivina, ja porukkaahan oli paikalla niin perkuleesti.

Kuopion tapaa ja tervehdi -jonottajia.

H: Vaan itse keikka… Jokin omituinen atmos leijui yllämme. Kenties soittoaika, ei ehkä sekään, jokin bändin draivia tummensi. Kenties tuo Kai-Pekan mainitsema desibelirajaus… Jouduimmehan kokemaan harmillisen ja niin kovin harvinaisen ilmiön nimeltä ”SOITTAKAA KOVEMPAA!” -yleisöhuudahtelu.

P: Keikki oli tosiaan outo. Ilmeisesti juuri kyseinen desibeliraja teki tepposet ja tunnelma oli kateissa. Oli siinä hyviäkin hetkiä, mutta yleisö vaati lisää ääntä. Minkäs teet.

kp: Bändi on valitettavan aseeton näissä tapauksissa. Ehkä rokimpi temppu olisi ollut vetää säädöksistä huolimatta lujaa, ja antaa valvojien katkaista sähköt, mutta toisaalta näytti sille, että alkujärkytyksen jälkeen niin yleisö kuin bändikin sai hyvät bileet aikaiseksi. Ja vielä kun saimme epävirallisesti kutsumattoman vieraan, eli Rytköisen (joka tosin on aina tervetullut lavalle!) mukaan, niin johan alkoi toimia. Emme olleet kesän parhaassa iskussa, mutta kyseessä ei ollut myöskään umpihuono keikka. Suuri kiitos kuuluu savolaiselle yleisölle, joka jaksoi bailata naurettavan pienestä äänenpaineesta huolimatta.

H: Vaan lopussa savolainen kukko seisoo. Mie taisin vinkata Rytköiselle just ennen lavalle nousemista, että tulisi laulamaan Panzeria. Joten seuraukselle oli selkeä syy! Vanha piru Rytkönen ilmaantui myöhemmin yöllä kätyreineen bussimme ulkopuolelle. Festarialue oli alkanut jo tyhjentyä, mutta nyt oli aika täyttää hemisfäärit lillillä. Hän lempeästi pakottaen saattoi meistä ketterimmät (l. janoisimmat) mukanaan Kuopion keskustan puistikoihin, istumaan aitoa suomalaista kesäyötä, valkoviinin rytmeihin vajoillen. Kyllä, kyllä tässä kaupungissa on vielä tulevaisuutta!

Kukas se asuu siellä kengässä...?