Tietoisena siitä, että bussi oli lähtenyt liikkeelle lauantai-aamuna Lappeenrannasta kello seitsemän, en odottanut näkeväni kovin iloisia naamoja vielä kello 10:n aikaan, kun nousin bussiin kyytiin matkan varrelta. Enkä nähnyt. Tilanne vaikutti kieltämättä varsin huonolta, sillä Teppo oli kuumeessa ja Kaikan naamasta valui räkää hallitsemattomasti. Tämän lisäksi Antti oli Ilosaarirockin juhlahuumassa erheessä avannut oikean kätensä sormet hajonneella pullolla niin, että tikit olivat tarpeen. Komppipari ja -kitaristi olivat sanalla sanoen pilalla.Bussin saavuttaessa Oulua tunnelma kuitenkin vähitellen koheni, eikä vähiten matkalle sattuneen ravintelin ansiosta, jossa pupelsimme mahtavat safkat sekä potkimme jalkapallollamme keskelle huoltoaseman asfalttipelikenttää parkkeerannutta BMW:tä. Pääsimme perille, kävimme Kaikan kanssa fiilistelemässä Asaa sekä jätkiään ja aloimme vähitellen orientoitua keikkaan erinomaisen bäkkärihenkilökunnan palvelemana.

Keikka alkoi ja huomasin Hullun kapellimestarin hymyilevän tuttuun tapaan paiskoessaan UKK:lla seuraavaa tuntista käyntiin. Peksi riplasi tutussa vireessä, Antti ylitti lavan rajat tutussa epävireessä ja ainoastaan Kaikan riehumisesta seuranneet rintakivut saattoivat pilata keikan. Kukaan ei kuitenkaan kuollut ja yleisö ja sää olivat silminnähden liekeissä.

Keikan jälkeen väkemme jäi rennosti juhlimaan festivaalille. Muistan ainakin Playboy-korteilla peluun ja sen, että Jusbaum ja Jyri intoilivat joidenkin vanhojen herrojen näkemisestä myöhemmin. Itse katselin kahden nuoremman herran jakavan viskinsä. Kummallekaan rock-todellisuus ei ollut keskustelusta päätellen vieras.Antin jo kerran hävittyä onnistuimme kaappaamaan hänet matkaan, kun palasimme hotelliin ja sen karaokebaariin. Kaikan sairastuminen oli tappanut miehen juhlahalut, mutta muut olivat valmiina. You ain’t heard nuthin’ until you’ve heard Jussi and Antti do Kirka. Harmiksi vastapäätä oleva, aiemmilta vuosilta tuttu gay-mesta oli ilmeisesti kiinni ja suuntasimmekin 45:een loppuyöksi.

Sunnuntain kotimatka oli rankkaa tilintekoa hyvästä reissusta.