Vappuasun testailua aamuisella.

E: Pelkästään nykykaliiberin ihmisaivojen mahdollistamat yhteiskunnalliset puitteet pitävät myös allekirjoittaneen kohdalla huolta siitä, etten karsiudu darwinilaisittain oikeudenmukaisella tavalla. Vain niiden ansiosta minulla on varaa uudelleen ja uudelleen – vuosi toisensa jälkeen – herätä saman, kestämättömän valinnan tehneenä. Ei ajoissa nukkumaan, taaskaan. Liian hauskaa Cherryjen ja Lost Societyn kanssa. Onneksi Eicca oli sentään tilannut pitsat yöllä. Siispä bussiin juomaan vissyä lyhyen siirtymän ajaksi.

kp: Ei sitä aina muista, kun on kivaa. Heräsin tähän maailmaan Tampereelta, yksin bussista klo 16. Ääni ihan paskana ja olo muutenkin rapsakan huterahko. Tämäkö on nyt sitä kuuluisaa rock’n’rollin vaarallisuutta? Miun mielestä tämä on vain ihan vitun tyhmää.

H: Yllättävän yksinkertainen resepti: otetaan luovan (tai muuten vain antoisan & avoimen) persoonallisuuden omaava esiintyjä, laitetaan se kiertämään maata parhaiden kavereidensa kanssa, annetaan sille rahaa & alkoholia, mahdollisuus valvoa & riekkua rajattomasti, tsekkaillaan hissukseen, miten tirinä käy ja elimistö paukuttaa & silmät ui punaisessa meressä. Yllätys liene ei, tämä, kaikki!

Emil "Lähetti" Lähteenmäki ja vaikea seuraava siirto... Matti vai Shakki?

kp: Lämppärinä meillä oli tänään legendaarinen Rattus, joka on yhtyeenä kaksi kertaa Stam1nan ikäinen. Pakkohan sitä oli mennä katsomaan. Jätkät toimitti hc-punkkinsa sen verran tiukasti, että itsekin heräsin tähän päivään.

H: Niin, sanovat, ettei Sepulturaa olisi ilman Rattusta. Huh! Olisikohan Stam1naa ilman Sepulturaa…? Laulaja Jopon kanssa tuli juteltua enemmänkin, olemmehan sentään samaa vuosimallia ’80! Asiallinen ukko, perkele!

E: Illan panokset olivat tietyllä tavalla jo lähtökohtaisesti normaalia korkeammalla, koska oli sunnuntai ja yleisö nuorta ja vaativaa. Sen lisäksi olin korottanut panoksia henkilökohtaisesti entisestään: välittömän lähipiirini vanhin lapsi oli saavuttanut iän, jossa hänet oli saattanut kutsua katsomaan ensimmäistä Stam1na-shöwtään. Nyt piti olla tarkkana, myös lavalla käytetyn kielen kanssa.

kp: Tänään annoin itselleni olla luvan puhumatta mikkiin, koska ääni riitti vaivoin puhumiseen. Juuri ennen keikkaa bäkkärillä kokeiltu laulu ja huutaminen oli vaivoin kasassa pysyvää ja korkeimmat äänet jäivät haaveeksi. Kävelin vessaan peilin eteen ja suutelin itseäni intohimoisesti. Ja sitten keikalle.

H: Kielenkäyttö ja tilannehallinta unohtui sekunnissa. Anteeksi, Emil. Puhuinkin siis lavalla mm. homoudesta negatiiviseen sävyyn, lappeenrannan murretta imitoiden, leikkisästi. Houmous is a serious shit!

kp: Mutta houmous ei suinkaan ole negatiivista. Ennakkovaikeuksista huolimatta keikka tuntui yllättäen sujuvan oikein mainiosti. Nuoriso näytti miten sunnuntaina pitataan ja meno oli muutenkin lämminhenkistä. Äänikin riitti kohtalaisesti koko ajan, joten mikäs tässä. Alaikäisille ehdottomasti todella isot suosionosoitukset hyvästä meiningistä ja keikkakäyttäytymisen ymmärtämisestä! Itselleni miinukset huonosta kunnosta.

E: Taisin olla keskeisimmin vastuussa illan biisilistasta ja keikan mittaan Hüürü joutuikin ääneen peräämään syyllistä siihen, että lista oli rakkauslaulua toisensa perään. Tahatonta, sanon minä, mutta miksei Tampereen alitajuista vaikutusta. Keikka meni vallan mainiosti ja yleisössä oli jopa vaivoin ala-asteikäisiä lapsia. Kiitellähän niitä piti, jotta on kymmenen vuoden päästä comeback-keikallakin joku vielä katsomassa.

H: Tuleekohan meistä ikinä Rattusta?

Kotimatkan viihteen tarjosi Lost Society videokameramme välityksellä.