3.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo -S-/K-18

Hehehee, aamu valkeni kuin rantojen mies helmikuun pakkasaamuna, löytyessään kuolleena Lauttasaaren eteläpuolelta Mora rinnassaan tökötten, silmissä anova uni.

Rohjustimme aulaan, missä kitarateknikko Jyri loimutti kipiänä valmiina kotomatkaa varten. Jo kesän Provinssirockista tuttu Tune pestautui känniretkueen orjatyövoimaksi noin vartin varoajalla, siitä kiitos. Kaveri nieli hotellista lähtiessämme leivän, joka muuntautui kevyeksi ruokamyrkytykseksi jo puolta tuntia myöhemmin. Kitarateknikko, hauras ja harras. Tonen ripuloidessa söimme ABC-hampurilaiset ja keskityimme kiertueen ensimmäisen puolikkaan päätösiltaan, pohjanmaan tykistötulitukseen with full laidallinen.

Äkkiseltään en nyt muista muuntuiko kuka kaltevan pinnan mieheksi, mutta pistäisin pääni pantiksi että ainakin yksi stam1nalainen oli täydessä humalatilassa mennessä keikkapaikalle. Eiköhän sillekin naurettu. Onhan näitä juttuja. Minkäs sille voi jos on ilmaista alkoholia ajoneuvo täynnä alias Saikkonen maksaa… Tuomo, me rakastamme sinua. Me rakastamme myös Sakaraa.

Köh köh. Ahaa!

(lisäys neljää päivää myöhemmin:)

Huh, onneksi en juonut enempää, meinasi tuo keikkaraportin kirjoittaminen mennä vallan hulluksi. Noh, nyt istun tässä firman läppärillä kirjottamassa tän Seinäjoen muistelon valmiiksi, on tuossa kalja kyllä vieressä, kylmäkin vielä, vaan epäröittää juoda sitä… vatsaa hieman kivistää, näet. Noh, koitetaampas, Kaikka hoitelee sitten noin neljä seuraavaa.

Niin… Seinäjoen keikka. Muistaakseni keikkapaikka oli… öh, nyt oikeasti joutuu muistelemaan. Ainii, se oli se ilta ku koko porukalla oli corpse paintit naamassa. Jep, se oli se Pyhäinmiestenpäivä, näin suomalais-amerikkalaisittain fucking halloween. Eli koko hevipossen corpse paint -sketsi meni niinsanotusti valtavirran pelleilyksi. Että pitikin taas mokata.

Jep, Rytmikorjaamohan on jättimäinen halli täynnä meininkiä. Päästiin taas vetäsemään illan musatarjonnan head line -paikka. Keikka itsessään meni erittäin hyvin, koko porukka oli aivan liekeissä ja mukana olleen dokumentaristi Petsalon toimesta show saatiin vieläpä nauhalle ainakin kolmella kameralla. Soitto oli jo taipuisampaa ja rennompaa. Äijät oli mukavasti rempallaan, kuten Loiri sanoisi. Kaikka hakkasi bassonsa paskaksi ja mie daivasin kahesti peräkkäin pittiin, toisella kerralla mikin kanssa.

Vaarallinen Ovikin aukesi mukavasti narahtaen, täytimme mielestämme Stam1nan mentävän kolosen ilmapiirin henkisestä tyhjiöstä kuin vain lemiläinen osaa.

Keikka päättyi kuten aiemminkin, onneksi. Pääsimme juopottelemaan ronskein ottein. Yksi kolmestatoista soittopojastamme sai jätti-idean koristaa punertava naamansa sormivärien suomalla heavy urban camo flage corpse paintilla, juuri parahiksi ennen jatkopaikkaan työntymistä. Seurasi oksentelua, enemmän naurunpaskaa ja törkeilyä kuin ikinä aiemmin: olihan meitä nyt kolme veljesyhtyettä samalla rötöksen polulla, kaukana kotiseudulta. Sori Seinäjoki, mut meil oli hauskaa.

Taidan jättää tylsästi parhaat yksityiskohdat kertomatta. Mitäs ette ollu paikalla. Nyt mie juon ton kaljan ku se miuta tuijottaa jo lasisilmällään.

Teksti: Hyrde