Rieskaa Tauluun -syyskiertue keikka nro. 7

Faktat: Loppuunmyyty ja uudistettu keikkamesta. Neljä videokameraa ja moniraituri tallentavat keikan. Jätkillä päällä aidot ja ainutkertaiset Lem1-univormut. Yleisössä käsintehty Lemi-HC-kyltti, metsästä repäistyn kepukan päässä. Kepukkaa kannattelevilla herroilla Lemi-HC-merkit paidoissaan. Merkit paperia, kiinnitys nitojalla.

Esiintyminen: Noin tunnin keikka, kaksi encorekappaletta. Pitti pyörähtää käyntiin samantien. Solisti yleisösurffaa ja heittäytyy seljälleen puoleksi minuutiksi. Basisti kertoo ehkä maailman huonoimman välispiikin: ”Kuinka moni teistä asuu Lemillä? Kuinka moni teistä haluaisi olla lemiläinen? Kuinka moni teistä aikoo muuttaa Lemille?”. Rumpalia tituleerataan välispiikissä ”käsien mestariksi ja jalkataiteilijaksi”. Koirapojat ja -tytöt haukkuvat yhtyeen kovaäänisesti.

Bonus: Heviyhtye Rebelheadin lainaama ”vingunestolaite” pelastaa kakkoskitaristin häpeältä. The Machete on aivan loistava, Stam1nan jäseniä pelottaa seurata solisti Saikkosen eläimellistä mylvintää ja pellavapään pyörittelyä. Takahuoneen täyttää varsin kirjava lauma tupakoivia ja eittämättä Suomen heviskenen tärkeimpiä merkkihenkilöitä, joista yksi on melko tutun näköinen: yhtyeen jäsenet voivatkin suorittaa keikkaa valmistelevat toimet käytävässä.

Post script: Lutakon nykytila antaa erinomaisia ennusmerkkejä sen tulevasta loistosta. Takahuoneita on miljardi ja lava on napakka. Plus tunnelma tuntuu aina vain paranevan.