Tätähän se nyt sitten elokuulle saakka on. <a href=Suomalaista rock-todellisuutta.” />H: Onneksi Suomi voitti illan matsin. Olipa muuten ollut ikävä veistellä vitsejä salilliselle kouvolalaisia.

K: Vitin hyvä, että voitti. Olemme muuten soittaeet joskus aiemminkin samaisessa baarissa MM-kisojen aikaan. Sattumaako, vai tarkoin suunniteltua rock-todellisuutta?

H: Pittikiellosta muistuteltiin ennen keikkaa useaan otteeseen. Muistini mukaan täällä oli aikaisemmalla keikalla käynyt toteen jonkinsortin nyrkkitappelukin. Ehkä oli siis parempikin olla lietsomatta enempää virtaa massiivisen äänenpaineen ja rytmimusiikin hypnotisoimiin Suomi-faneihin.

E: Korviin on keikkatauon aikana kantautunut muutamakin uusi pittikielto Suomen soittopaikoista. Mistäköhän on kyse? Minä – nihkeänä ja pidättyväisenä ihmisenä – joka alunperin olen vierastanut pittitoimintaa sen tapaturma-alttiuden takia, mutta sittemmin muuttanut kantani 180-asteisesti tutustuttuani paremmin pittietikettiin, haluaisin syyttää vain sattumaa ja satunnaisia urpoja.

K: Näin se valitettavan usein on, että jopa yhden ihmisen virtsa riittää kaikkien muroihin. Lavalta katsottuna tämänkertainen pieni pogoilu näytti harmittomalta, mutta säännöt on säännöt, eikä bändi mahda niille mitään. Tällä kertaa ei taidettu heittää ketään pihalle kuitenkaan, vaan järkkäri kävi ainoastaan rauhoittamassa bailauksen.Stam1nan tekniikan Jyrillä ja Teemulla on Suomen parhaat työpaikat: naurattaa ja raha juoksee!H: Aivan pikkaraista lekkerinesteen lillittelyä oli tullut harrastettua jo ennen keikkaa. Kyse on noin kolmesta annoksesta läkkärilientä. Vaan keikan siirtyessä encore-perinteen jatkumoon oli aika tarrata peltilekkeristä jykevä grippi ja tinata johtimet kohilleen! Kouvolan oman Viikate-Simeonin prikaamat fisut uivat aivoihin muutamassa kymmenessä sekunnissa ja uiskentelu jatkuikin sitten pari päivää etiäppäin.

E: Toden totta jatkui. Kolme päivää ja kolme hyvää keikkaako riitti tuhoamaan hyvät aikeemme? Kaunis aieko koki jo vastasyntyneenä elefanttimiehen kohtalon? (Tämä on cliffhanger, ”to be continued”, jonka jatko tapahtuu Oulussa 13.5.)

K: That’s what you wish, drunk.

P: Täytyy sanoa, että keikkitauko näkyi tämän illan kohdalla: jokainen moshausliike oli täyttä tuskaa ja joka paikkaan kehossa sattui. Jotenkin tästäkin selvittiin, mutta vaikeaa se on, jos kunto loppuu. Keikin jälkeen jämähdimme bäkkärille lillittelemään ja muistelemaan vanhoja keikkireissuja villin naurunremakan vallitessa. Olemmeko tulleen vanhoiksi?

H: Was that a rhetorical question?Emil Lähteenmäki, hattu, banaani ja kännykkäkamera. Huumori on tässä.