Alkusanat…

Rakkaat vierailijamme: Stam1na on par’aikaa tallentamassa kolmatta studioalbumiaan Lemillä. Johtuen osittain työkiireistä, osittain laiskuudesta, emme yhtyeenä ole saaneet aikaiseksi kirjoittaa kuluneen keikkakesän kuutta viimeistä keikkaraporttia ns. ajallaan. Istun nyt, 14. syyskuuta klo 10:20 Purple Fly -studion olohuoneen leopardisohvalla, sylissäni laptop-tietokone. WLAN-yhteyden kautta ja lattialla möllöttävän kahvikupin voimin vien päätökseen Poika kävi kiertueella -rupeaman tekstuaalisen introspektioprojektimme ja itseanalyyttisen Rorschah-muistijälkitestin. Pyrin kertomaan oleellisen ja demppaamaan tavanomaisen, jotta te ette kyllästy enkä minä saa huutoja Joutsenniemeltä.

21.07 Riihivuorirock Muurame

Imatran klubikahjoilusta toipuneina louhaisimme maantietä jälleen, kohti suloisen suven kansanjuhlia nro. 666. Tarina kertoi Jyväskylän liepeillä sijaitsevan Riihivuorirockin seisovan maan komeimman maiseman laella. Tämähän se piti sitten itsekin todeta: järveä ja lähes loputonta horisonttia kuusenvihreässä puvussaan tarjottiin artistien silmille kuin konjakkia vallesmannille.

Kesäisen helteistä krapulaansa nukkuva ryhmä keräili itseään keikkaa varten, kuka punkkansa pohjalta, kuka takahuoneteltan katoksista. Sänkyosaston kruunamaton kuningas oli tällä kertaa Emil, kosketinsoittajista urhein. Herättyään keikkarutiineihin mies voivotteli hitusen voimatonta oloaan. Edellisenä iltana Imatralla syöty nokare takahuoneruokaa, sekä aamuyöstä Lappeenrannan torilla nautittu porkkana eivät selvästikään ravinneet muusikon järjestelmää tarpeeksi: kaveri oli hetkeä myöhemmin seljällään keikkabussin lattialla. Paikalle hälyytetty ambulanssi miehistöineen totesi Emilillä ennätyksellisen alhaiset verensokerit. Hippi kapaloihin ja sairaalaan, a’vot. Soitimme siis nelikkona. Kahden ambulanssin tukkima tieväylä bussialueella herätti tietysti tunteita mm. paikalle osuneessa Kotiteollisuuden keikkadösässä. Sympatiaa heruteltiin myös järjestäjien puolelta. Mikäpä siinä, onneksi ei pahemmin käynyt.

Itse keikka oli osastoa ”komediaa perseestä”. Teppo aloitti keikkamme (hipin intronauhan puuttuessa) kitarasoololla, jonka päälle soitin hevikomppia rummulla. Sketsi eteni välispiikistä toiseen, kun paikalla ollutta pienehköä yleisöä piti vähän juksailla. Mikäjottei ja miksipä notta njet. Aivan kiva keikka.

25.07 Nosturi Helsinki w/ Sepultura

Muistan Kaken farkkutakin yläasteajoilta: siinä oli mitä hienoimmat Panteran, Slayerin ja Sepulturan kangasmerkit. Eipä silloin uskottu lämppäävämme viimeisimmän klubivetoa maamme pääkaupungissa. No, tottahan tuo oli. Vaikka bändistä ainoa lapsuusajan sankari oli enää kitaristi Kisser, oli aivan hyvä tunnelma kompata brassipossea niin lavalla kuin Lostarissakin.

Lämppäyshommissa on hyvät ja huonot puolensa. Setti on yleensä lyhyt, mutta pääsee sitäkin nopsempaan tiskille. Vetäisimme jo melkoisen tutuksi tulleessa Nosturissa ihan kivan keikan, jota seuraili noin puolikas salillinen Hesan megapossea. Tilutimme kaikki ripsakammat rallit jotta tissien läpsyttely jäisi vähemmälle. Jees. Hyvinkin pian tapahtuneen jälkeen purskutimme öljyä kuin mustekala suolavettä. Rock-todellisuus laskeutui jalkoihimme kuulessamme, että majoitustilat sijaitsivat tällä kertaa Hilton-hotellissa. Olimme maailman omistajia. Pankkikorttia ei säästelty varsinkaan ravintola Lost&Foundissa, johon päädyimme moikkailemaan Sepulturan jäbiä ja satunnaisia tuttavia. Tarjosin vokalisti Greenille fisuja, joita tuo kolmetoistametrinen karpaasi kumosi kitaansa hieman vastahakoisesti. Omituista possea. Pexi oli udellut basistilta muun muassa ikäänsä. Olivat nimittäin jotenkin kypsän ja aikuismaisen oloisia janttereita.

Aikuismaista oli myös hetkeä myöhemmin maata Hiltonin ovimatolla sekä kukkapuskassa. Kypsää toimintaa oli myös mellakoida Emilin kanssa jaettu hotellihuone ympäri ja tilata keskellä aamuyötä salaattiannoksia. Hädissään teknikko Jyrille soittanut Emil kyhötti sängyn takana ja todisti seuraavaa: Jyrin syöksyessä tarkistamaan huoneemme kaaos saapui huoneeseen myös hotellin palvelija sekä salaattimme. Jyri kysäisi: ”Mitä helvettiä täällä tapahtuu?!”. Tähän oli kuulema mirrikaulainen metroseksuaali todennut: ”Ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa”.

Helsinki, we shall meet again.

27.07 Qstock Oulu

Jos en väärin muista, edellinen Nosturi spedeily sai raikkaan päätöksen vapaapäivän muodossa. Vierailimme Jyrin kanssa maan suurimmissa musiikkikaupoissa täydentämässä tekniikan työkaluarsenaalia ja poltimme aivan liian monta tupakkaa. Naamat turvoksissa suuntasimme johonkin, ilmeisesti nyt sitten Ouluun.

Qstockin edellinen keikka 2005 oli ollut yhtä perkeleen hikimajaa. Nyt oltaisiin vilvoittavan tuulen alla päälavalla. Hii-haa! Mikä ettei. Kiire tulisi olemaan jälleen aikamoinen, tarkoitus oli körötellä samaisena päivänä vielä Kuopioon yökeikalle. Noh. Roudaus, kauhea krapula, syöminen, hikoilu, paljon ihmisiä, mölyä. Keikka alkoi joskus kuuden kieppeillä, joten lämpötilakin oli melkoinen. Jengiä oli mestalla kuin pipoa, joten soitimme kuin kymmenen varista langalla. Touhusimme kuin sarvekkaat. Riivimme vahvistinlaitteistoa kuin heikkopäät, kostona Nosturin ”ihan kivalle”. Jahas, sieltähän putkahti pihalle yhtyeen yksi parhaista keikoista ikinä! Oulu tuntuu kerta kerran jälkeen olevan valioliigassa yleisönsä osalta. Kauniita naisia ja sekoipäisiä miehiä, kaikki tyylikkäästi mustissaan ja etäisesti lappilaisten eksotismia verisuonissaan… True!

Pakkasimme kamat ja suuntasimme kirjaimellisesti välittömästi bussin nokan kohti Kuopiota. Vilkutimme lähtiessä perinteeksi muodostuneet heihei:t yleisölle ja ohikulkijoille. We shall return!

27.07 Rockcock Kuopio

Skipataan suoraan keikan jälkeiseen hehkutukseen: Kaikalle tilattiin ambulanssi. Varmasti hikipitoisimman rymistelyn päätteeksi puhjennut hyperventilaatiokohtaus sai bassotaiteilijan lyyhistymään roskalaatikon kylkeen ja retkueemme ihmeisiin.

Rockcockin keikan lähtökohdat olivat jotakuinkin karut: ei minkäänlaista takahuonetta esiintymislavan yhteydessä, ei ruokailua, ei vessaa, roudaus tapahtui ojan ja jyrkän rinteen kautta, yhtyeelle määritelty desibeliraja 87 (eli normaali hevibändin puheäänen volyymi)… mutta pahimpana kaikesta ensiavun paikalle saanti erittäin työläs projekti. Ilmisesti stage managerin virkaa toimittava mies ei saanut festivaalien omaa ensiapua paikalle ollenkaan, joten yhtyeen oman ensiavun lisäksi oli soitettava ihan perus ambulanssi numerosta 112. Noh, mikäpä siinä. Kaikka saatiin kuntoon ja hommat pakettiin jotakuinkin rättiväsyneen porukan lähtiessä vielä Lappeenrantaan yötä.

Niin, se itse keikka: oli aivan USKOMATTOMAN mahtava veto! Kiitos Kuopijo, työ tiedätte miten huutaa!

10.08 Jurassicrock Mikkeli

Mikkeli kikkeli. Kesän toiseksi viimeistä keikkaa ryyditti kokemuksemme mukaan parhaimmistoon viilattu takahuonejärjestely ja maailman paras Raised Fist päälavalla! JEEEEEEEEEE! Noh, kuvasimme Voice-kanavalle jotain videospedeilyä ennen keikkaa – ilmeisesti tavaraa oli näytelty ihan oikeasti telkkarissa. No SORI! Mikä jottei. Roudasimme Mikkelin omien poikien Naildownin jälkeen kamoja lavan välittömään läheistyyteen ja jäykistelimme niitä näitä.

Noh, keikka oli jälleen perkeleen hyvä. Eli jo kolmas keikka yhtyeen parhaimmista päistään. Louhimme pimenevässä illassa kuin vajaat. Louhimme ihmisten heavy metal peruskalliota henkisesti ylivoimaisin rouhimisliikkein. Hakkumme naksahteli kiven kantaan kuin taltta Picasson marmoriin.

Eli sillälailla tällälailla. Raised oli aivan loistavuutta. Samoin Jyrki eli Pappa, jonka kera joimme melko pitkälti aamunkoittoon niin keskustassa kuin festareiden teltta-alueellakin. Miksipä emme olisi? Tätä ennen olimme kuitenkin (jälleen) Emilin kanssa ryhdytty veljelliseen nyrkkitappeluun, jonka seurauksena pelkäsimme portsareiden väliintuloa, luunmurtimia ja sydänongelmia. Aivan hieno kesän ehtoopuoli.

11.08 Pellavarock Lammi

Kesän viba vääntö! Suoraan järveen vaan. Jutustelimme elämän ihanuudesta Amorphis-Joutsenen kanssa ja paistattelimme päivää… aivan hyvä rupeama oli lopuillaan. Tietyllä tapaa kaihoisin mielin rytkytettiin Pellavan päälavalla, keskellä päivää. Keikka alkoi miehekkäällä eleellä, kun korkkasimme oluttölkit lavan etureunassa päättäjäisten kunniaksi. Ihmiset tervehtivät meitä ilolla ja kumartelimme kuulaasti.

Keikka oli mahtava, saimme erittäin vapautuneen fiiliksen soittoon ja jytkytimme pop-musiikkimme reilulla perseenvetkutuksella vahvistettuna. Tulipa tuota potkaistua oikea polvi kitaraan niin, että Ristiriita oli lähellä loppua osaltani kokonaan. Kipu oli helvetillinen. Onneksi puudutus palasi nopeasti ja kekkuilu jatkui. Encoren alkaessa tekniikka yllätti soittajamme tyystin. Jyrkin väsäämät erikoishatut (työmaakypärät, joihin rigattu kaksi pullotelinettä ja imupillijärjestelmä) päähän ja lavalle! Erittäin kaunista linjaamme jatkoi Pittibiisi-niminen sävellys, jonka rykäisy Pexin death-korinoita sisälläpitän antoi varmasti onnistuneen kuvauksen valmistuvan levyn yleislinjasta.

Pellava, onnea. Lemi, pahoittelut. Myö jatketaan nyt hommia. Pitäkää huolta.