Alkuvuodesta ilmestyvälle albumille huipputuottaja Joe Barresi

Lemiläinen metalliyhtye Stam1na sulkeutuu studion uumeniin syyskuuksi valmistelemaan alkuvuodesta ilmestyvää viidettä pitkäsoittoaan. Vielä nimettömän albumin tuottajaksi on pestattu amerikkalainen huipputuottaja Joe Barresi.

Barresin meriittilista on huikea; mies on tuottanut, äänittänyt ja miksannut viimeisen 15 vuoden aikana lukuisia hardrock-, metalli – ja punkalbumeita. Yhteistyötä hän on tehnyt merkittävien artistien kanssa, kuten Toolin, Bad Religionin, Apocalyptican, Queens Of The Stone Agen, Skunk Anansien ja Wolfmotherin kanssa. (http://www.joebarresi.com/Discography) Miehen uran yhtenä suurimmista virstanpylväistä voidaan pitää Tool –yhtyeen albumia 10 000 Days vuodelta 2006, joka breikkasi bändin maailmanlaajuisesti ja myi jo pelkästään julkaisuvuotenaan yli 3 miljoonaa kappaletta.

Ajatus yhteistyöstä Joe Barresin ja Stam1nan välillä sai alkunsa jo reilu vuosi sitten. ”Soitimme Tavastialla helmikuussa 2010, Atlantis-levyn tultua vast’ikään ulos. Joe oli äänittämässä Apocalyptican levyä ja Toppisen Eicca toi tämän jässikän katsomaan show’tamme. Bäkkärillä sitten moikkailtiin ja juhlahumussa, jossain sivulauseessa heitettiin ideaa yhteistyöstä amerikkalaisen ja lemiläisten välillä. Nyt sitten painuttaan Petraxille kuukaudeksi opettelemaan englantia.”, kertoo Stam1nan laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen.

Stam1na allekirjoitti levytyssopimuksen Mokoma –orkesterin luotsaaman Sakara Recordsin kanssa vuonna 2004 ja julkaisi yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbuminsa vuoden 2005 maaliskuussa. Yhtyeen toinen albumi, Uudet Kymmenen Käskyä (2006), myi kultaa ja palkittiin Metalli-Emmalla. Stam1nan kolmas albumi, Raja, nousi Suomen virallisen albumilistan ykköspallille ilmestyessään vuonna 2008 ja rikkoi myös kultalevyrajan. Stam1nan edellinen albumi, Viimeinen Atlantis, ilmestyi vuoden 2010 helmikuussa. Albumi palkittiin tämän vuoden Emma Gaalassa vuoden metallialbumina, ja bändi pokkasi gaalassa myös vuoden yhtye –palkinnon.

Yhtye lopetti kesän kiertueensa Mikkelin Jurassicrockiin viime lauantaina ja jää loppuvuodeksi keikkatauolle.

Levyn tuotantopäiväkirjaa voi seurata yhtyeen kotisivuilta. Aiheesta lisää myös mm. Etelä-Karjalan Yle, sekä YleX.

Lisää Joe Barresista: www.joebarresi.com
Haastattelut: Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com, puh. 0207 421 558
Keikat: Ari Koskinen / Fullsteam Agency, ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952
Levy-yhtiö: Sakara Records, info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756
Jakelu: Sony Music Finland