Toukokuussa 2009 julkaistu K13V DVD on ylittänyt 5000 kappaleen myyntirajan. Näin tuplalevynä julkaistu DVD nousi jatkoksi yhtyeen kultalevyjen joukkoon. Sakara Recordsin julkaiseman DVD:n tuotannosta vastasi Medialouhos.

Keikkataltiointeja, musiikkivideoita ja puolitoistatuntisen Kadonneet kolmetoista vuotta -dokumentin sisältämä paketti on saamassa mahdollisesti myös jatkoa: ”Seuraavan videomateriaalia sisältävän julkaisun raaka-ainetta on jo tuntitolkulla, studiovideointien ja keikkapätkien muodossa Henkilökohtainen missioni on tehdä jatkoa bändin historiaa käsittelevälle dokumentaatiolle, joka käsittelisi vuodet 2009-12. Eli otsikolla Kadonneet kolme vuotta, luonnollisesti”, naureskelee yhtyeen laulaja-kitaristi Hyyrynen.

Stam1na aloittelee näillä hetkillä kevään klubikiertuettaan ja alkaa pian työstämään toden teolla kuudennen studioalbuminsa biisejä. Yhtyeen viimeisin Nocebo-pitkäsoitto valittiin vast’ikään YleX:n, Soundin ja Rumban yleisöäänestyksissä Vuoden kotimaiseksi albumiksi. Lisäksi bändi äänestettiin Soundissa ja Rumbassa Vuoden yhtyeeksi, ollen samalla Emma-ehdokkaana 1.3. jaettavien Vuoden metallialbumi, Vuoden yhtye -kategorioissa. Stam1na on myös mukana Emma Gaalan Yleisöäänestyksessä.