Ensimmäinen single Valtiaan uudet vaateet suoraan iTunesin ykköseksi – musiikkivideolla alle vuorokaudessa lähes 17 000 katsojaa.

Lemiläinen metalliyhtye Stam1na julkaisee viidennen pitkäsoittonsa huomenna, 8. helmikuuta. Nocebo –nimeä kantavan albumin tuotti amerikkalainen huipputuottaja Joe Barresi. Albumin julkaisun kunniaksi Levykauppa ÄX avaa liikkeensä keskiviikkona ympäri Suomen jo poikkeuksellisesti klo 9, jotta innoikkammat fanit pääsevät hakemaan levynsä heti aamulla. Stam1na tarjoaa huomenna faneilleen kahvia ja pullaa Helsingin Levykauppa Äxässä.

Eilen julkaistu ensimmäinen single Valtiaan uudet vaateet nousi suoraan iTunesin ykköseksi, ohittaen siellä pitkään viihtyneen Robinin Frontside Ollie –singlen. Samaan aikaan kappaleesta julkaistiin musiikkivideo – ja se sai alle vuorokaudessa  noin 17 000 katsojakertaa You Tubessa. Video on katsottavissa täältä.

Nocebon ovat ehtineet jo arvioida Helsingin Sanomien Nyt-liite sekä musiikkilehti Soundi. Molemmat lehdet antoivat levylle neljä tähteä viidestä. Soundi ylisti albumia paremmaksi kuin edellinen arvostelu- ja myyntimenestys Viimeinen Atlantis oli.

”Joe Barresin valvovan silmän alla Stam1na on luonut uransa yhtenäisimmän kokonaisuuden, jossa tunnusomaiset vanhat elementit ovat hioutuneet entistä kirkkaammiksi. Nocebo pistää piirun paremmaksi siitä mihin Viimeinen Atlantis jäi. Jokainen soitin ja jokainen sointu ovat löytäneet paikkansa Nocebolla.”  (Juha Leveelä, Soundi numero 2/12)

Stam1nan kevään keikat starttaavat kansainvälisiltä vesiltä 11. helmikuuta, kun Baltic Princessillä järjestettävä Radio Rock -risteily seilaa kohti naapurimaamme Viron satamaa. Keikkoja bändi tekee kevään kiertueen tiimoilta aina huhtikuun loppuun saakka. Yli 20 keikkaa sisältävällä kiertueellaan Stam1na esiintyy muun muassa Finnish Metal Expon lauantain pääesiintyjänä. Tampereen Pakkahuoneella yhtyeen erikoisvieraana nähdään Eläkeläiset ja Jyväskylän Lutakon kahdella keikalla Rytmihäiriö.

Stam1na allekirjoitti levytyssopimuksen Mokoma –orkesterin luotsaaman Sakara Recordsin kanssa vuonna 2004 ja julkaisi yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbuminsa vuoden 2005 maaliskuussa. Yhtyeen toinen albumi, Uudet Kymmenen Käskyä (2006), myi kultaa ja palkittiin Metalli-Emmalla. Stam1nan kolmas albumi, Raja, nousi Suomen virallisen albumilistan ykköspallille ilmestyessään vuonna 2008 ja rikkoi myös kultalevyrajan. Stam1nan edellinen albumi, Viimeinen Atlantis, ilmestyi vuoden 2010 helmikuussa. Albumi palkittiin tämän vuoden Emma Gaalassa vuoden metallialbumina, ja bändi pokkasi gaalassa myös vuoden yhtye –palkinnon. Viimeinen Atlantis on myynyt jo lähes platinalevyyn oikeuttavan määrän, 20 000 kappaletta.

Lisäksi Stam1nan uudistuneet  kotisivut löytyvät osoitteessa www.stam1na.com. Sivujen suunnittelutiiminä toimi Toni Kormano (AD) & Tero Salonen / Alma 360 & Kuisma Aalto / Sakara.

IRTI ARJESTA -KIERTUE

La 11.2.2012 Baltic Princess, Radio Rock Risteily
Pe 17.2.2012 Mikkeli, Vaakuna Night
La 18.2.2012 Helsinki, Kaapelitehdas, Finnish Metal Expo
To 23.2.2012 Pori, Bar Kino
Pe 24.2.2012 Turku, Klubi
La 25.2.2012 Salo, Rockin´ Hood
To 01.3.2012 Kuopio, Henry’s Pub
Pe 02.3.2012 Oulu, Club Teatria
La 03.3.2012 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Ke 07.3.2012 Kotka, Amarillo
To 08.3.2012 Savonlinna, Happytime
Pe 09.3.2012 Jyväskylä, Lutakko +erikoisvieras: Rytmihäiriö
La 10.3.2012 Jyväskylä, Lutakko +erikoisvieras: Rytmihäiriö
Pe 16.3.2012 Tampere, Pakkahuone +erikoisvieras: Eläkeläiset
La 17.3.2012 Vaasa, Royal Night
Pe 23.3.2012 Joensuu, Kerubi
La 24.3.2012 Joensuu, Kerubi
Pe 30.3.2012 Forssa, Bar 54
La 31.3.2012 Lahti, Finlandia Klubi
Pe 13.4.2012 Lappeenranta, Ilona
La 14.4.2012 Äänekoski, Pub Markus
Pe 20.4.2012 Rauma, Bar Hovi
La 21.4.2012 Kouvola, House Of Rock
Pe 27.4.2012 Hämeenlinna, Sirkus
Pe 25.5.2012 Leppävirta, Tulenliekki, Liekkirock

Lisäyksiä tulossa myöhemmin.

Promokuvia:
http://www.sakararecords.com/pressi_stam1na.php

Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 558

Keikat:
Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Jakelu:
Sony Music Finland