Lemiläinen Stam1na kahmi palkintoja YleX:n tuorein 2010 -palkintogaalassa. Yleisö äänesti vuoden 2010 parhaimmaksi kotimaiseksi levyksi Viimeisen Atlantiksen ja Pakkolaskun parhaaksi kotimaiseksi biisiksi. Lisäksi Sakara Records palkittiin vuoden musiikkiteosta. Tulokset löytyvät täältä. Gaala on katsottavissa Yle Areenassa, Olkkonen ja Lähteenmäki pokkaavat palkinnot noin kuuden minuutin kohdalla. Ja löytyypä Pekan neljätuntinen hangessakin erikseen.

Stam1na on myös vuoden 2010 Emma-ehdokkaana neljässä kategoriassa: vuoden yhtye, vuoden albumi ja vuoden metallialbumi. Neljänneksi laskettakoon osallisuus yleisö-Emmaan, johon te voitte äänestämällä auttaa yhtyettä pärjäämään! 25. juhlavuottaan viettävä Emma Gaala järjestetään Espoon Barona Areenalla lauantaina 26.2.2011 klo 19:30 alkaen.

Kiireisen vuoden viettänyttä yhtyettä on yritetty tavoitella uutisen johdosta pitkin päivää, ja kun viimein saatiin yhteys vokalisti Hyyryseen, kuului puhelimen päästä lähinnä rätinää ja kuulutuksia ”Finnairin lento B-876 Norjaan on peruttu”. Luomumaito-ostoksilla olleet Kangasmäki ja Lähteenmäki eivät tienneet vokalistin olinpaikkaa, ja Lemin Jehusta löydetyt Olkkonen ja Velin väittivät kivenkovaan, etteivät he tunne ketään Emmaa.

Yleisö-Emman äänestysohjeet löytyvät täältä. Malttamattomille pikaohjeet heti perään, eli kirjoita tekstiviestiin ”EMMA 17” ja lähetä numeroon 17224. Viestin hinta 0,95€. Näyttäkää maailmalle, ja äänestäkää Stam1naa!

Muistakaa myös Voicen WebAwards, jossa Stam1naa pitää äänestää vuoden bändikotisivu-kategoriassa.
Äänestykset eivä lopu tähän: FMA-äänestyksessä voit äänestää Stam1naa monessa kohtaa. Äänestä täällä.