Elämä on kuin kalojen täyttämistä.

Tähän päättyisi siis Stam1nan ensialbumin ja vuoden 2005 keikkahommelit, Suomen musakeskukseen, tupaten täyteen ahdetuun Tavastiaan. Puolen sadan keikan jälkeen, hämärien muistikuvien hiipuvassa usvassa bändi kuvailee kulunutta kautta seuraavalla manööverilla: ” (huudetaan örinä-äänellä polvillaan asfaltilla, kädet sivuille levitettyinä, sormet koukussa ja leuka kohti taivaita) MIKSI!!!”

Keikkabussin julmassa todellisuudessa puhelimitse suoritetun suoran YleX-radiohaastattelun jälkeen työmiehet Olkkonen/Velin/Hyyrynen/Kangasmäki/Jusbaum/Jyri/Teemu siirtyivät Kampin jättimäisen työmaan varjoihin. Taisi siinä yhtye todeta yksoikoisesti, ettei tätä väkeä kannattaisi haastatella enää mihinkään mediaan. Noh, muutamaa tuntia vanhempana kolmikko Kangasmäki/Hyyrynen/Velin istuivatkin jo hotellin ravintolassa horisemassa omiaan RadioSuomiPopin Tuhkaluukku-ohjelmaan. Väsyneet neppailijat toimittivat suustaan totuuksia muun muassa kiertue-elämän, masturboinnin ja Pexin yhteyksistä. En usko, että toimittajat (saatika pian kuulijatkaan) mainitsevat yhtyeen vahvimmiksi puoliksi älykkyyden.

Roudaus suomalaisen rokin mekkaan oli ilon liikahtelua, olihan tavaran paljouteen eksynyt myös Pexin uusi kitarakabinetti – äijä veivaa nimittäin nykyjään Mesan fullstäkillä! Pääesiintyjä The Black Leaguen paiskottua testihommansa plakkariin pääsivät nuoret uroomme kyhäilemään stäkkinsä ja keppinsä sotkuun ja soundcheckiin. Ja voi pojat, kylläpä nimittäin taisivat soundit nimittäin toimia! Monitorointi oli periaatteessa samantein ”siinä”. Taisipa tuo valomies Temeskin vihjata, ettei saliäänikään ollut mitenkään vinks vonks, ei alkunkaan.

Pääsipä tuota tapaamaan sitten sekä Jarvan Tanelin että Blaken Aaron kanssa: hienoja ja perkuleen jämeriä ukonrohjakkeita. Siinä meinasi nimittäin kukkakeppi nuorukainen ripsahtaa katki kun jäätynyt pulkan naru. Tokkopa ei musiikillien habituskaan yhtyeillä jäänyt millekään pillipiipari-osastolle, jyräsivät perkeleet kysymättä kuin Bush Irakiin.

Paitamyynti- ja hotellisäätöjen jälkeen jäi tehtäväksi vain jännittää ja väistellä takahuoneen kaksisuuntaista liikennöintiä. Oli nimittäin enemmän kuin yksi ulkopuoline veitikka eksynyt poseeraamaan mukaville bäkkärin penkeille. Parempi oli vain pysyä tieltä pois, olihan kyseessä aidot hesalaiset. Pitipä kuitenkin noita legendaarisia shakkilautaseiniä tallennella kamerakonella ja maistaa maltainen malja tapahtuneen kunniaksi.

Sitten oltiinkin jälleen vartti myöhässä aikataulusta rynnimässä lauteille. Saliin oli kuulema ostettu 600 tikettiä etukäteen, joten tiesimme mitä kehoillemme tulisi pian tapahtumaan: to the extreme levels darling perkele.

Keikkasetti oli kymmenen kipaleen pitkä, mukana uudet tutut instrumentaali intro Lapsen Tekemä ja Paperinukke (vihjeitä nimien keksijän henkisestä kypsyysasteesta?). Yleisö huusi niin että ei voinut hymyä pidätellä, näistä ne herkut on tehty. Yläorren rokkipoliisikoulun ohella ei jäkitystä näkynyt, siellä oli senverta monta kennel-merkkiä kohti kattoa et’et’et!

Ennen viimeistä Kadonnutta kolmea sanaa ja Ristiriidan jälkeen Stam1nan ikiaikainen ongelmakolmikko Velin/Hyyrynen/Olkkonen kävivät polvilleen ja kosivat Kai-Pekka ”Kaikka” Kangasmäkeä Stam1nan vakiojäseneksi. Kaikka vastasi myöntävästi likemmäs tuhannen todistajan läsnäollessa. Näin ollen Stam1na on nyt nelihenkinen. Tervetuloa, Proffa! Teknisen työryhmän kolmikko Jusbaum/Jyri/Teemu kommentoivat yllättävää rituaalia seuraavin kielikuvin: ” (kuiskataan sipi-äänellä viranomaisten vasikkaluuriin) tulkaa pian”.

Nonni, tavarat on nyt turvallisesti kämpillä, äijiä bändissä mäyräkoiralla jaolliset neljä, studioon sopivasti kuukausia, takki tyhjä ja aivot täynnä virtauksia, joissa ui muhkeita, täytettäviä kaloja.