Kitaralaukku kädessä keinuen ja YleX:n korruptioreppu (jonka kylläkin voitin soitettuani suoraan lähetykseen ja vittuiltuani onnistuneesti) seljässä nousin bussin uumeniin saukon liukkaudella: tuttu temppu, vaikkakin edellisestä klubikiertueesta Suomessa olikin vierähtänyt pitkä tovi. Laukusta pilkottanut minipullo Jim Beamia ei saanut yhtyä juhlaan, olimme matkalla Pieksämäelle kaiken ikäisille suunnattuun selväpäisten riemujuhlaan. Ei muuta kuin Martti Servon dvd pyörimään ja hyvällä huumorilla etiäppäin.
Puolet ryhmästämme olikin jo kaupunginteatterin hämyisillä penkeillä munat kourissa saapuessamme mestoille. Lava oli jättimäinen ja miellyttävä, mutta korkealle nouseva istumakatsomo toi lähinnä mieleen Tallinnan Linnanhallin kauhuiltaman edelliseltä syksyltä. Istuvalle katsojalle soittaminen on aina yhtä riipaisevaa toimintaa: on kuin pitäisi murtavalla äänellä kiitospuhetta omissa rippijuhlissa kiikkustuolissa istuvalle isomummolle.
Kamat pydee, makeat hekotukset uudelle intronauhalle (legendaarinen Lemin Elkka kertoo tarinaa Lappeenrannan satamatorille suuntautuneesta hevosmatkasta) ja sillee. Yllätyksiäkin riitti, kun tapasin vessareissullani aidon pieksämäkeläisen deekun, joka ilmeisesti asutti osa-aikaisesti rakennuksen yleisiä saniteettitiloja. Lidlin halpakaljaa ryystävän kaltevan pinnan kaverin silmät kohtasivat omani noin sekunniksi. Kake lohkoi tapahtuneesta huumoria myöhemmin: ”Noinkohan vain satuit vilkaisemaan peiliin”.
Vetelimme soundcheckiä tyytyväisinä ja tietämättöminä. Vaikka tiedossa olikin kahden muun yhtyeen saman iltainen esiintyminen, ei kukaan näyttänyt kantavan huolta homman venähtämisestä aikarajan ulkopuolelle, kunnes talon oma teknikko päätti ”kannustaa” yhtyettä ”lopettelemaan työt”, jotta muutkin ehtisivät. Jätimmekin herrasmiehinä kahdelle muulle yhtyeelle yhteensä ruhtinaalliset 20 minuuttia aikaa valmisteluihinsa.
Palkitsimme itsemme suklaalla, karamelleilla, pizzalla ja kebabilla. Suu rasvatahroissa valehtelin paikallisen nettiradion toimittajallekin minkä ehdin. Sitten olikin jo aika valmistautua illan vetoon.
Ilmeisesti paikalle oli osunut reilut muutama sata hevimetelin rakastajaa. Ensimmäinen yhtye esitti mm. Slayer-yhtyeen Mandatory Suiciden, joka lämmitti kylmää sydäntä kivasti. FM2000 käynnisti settinsä kotikenttäedun vallitessa ja varsin mukavalla meiningillä. Varsin mukavaa meininkiä tarjosi myös FM:ien tarjoama uhrilahja, reilu pullo pöytäviinaa. Tästä olisi hyvä aloittaa yhteiskeikkailu! Vetelimme työasuja niskaan ja kohta olikin Lemin kuuluisimpien rötösherrojen vuoro pyörittää pellavapäitään.
Kello löi 21, vetelimme kuivia aikaisen soittoajankohdan kunniaksi. Lemin Elkka kertoi lyhyesti miehestä, jota poliisi retutti pois torilta ja potkaisimme Hammasrattaat pyörimään. Tarjosimme vähän uutta, vähän vanhaa, vähän uutta ja niin edespäin. Ihmiset olivat löytäneet tiensä myös lavan eteen, vaikkakin lattialle istuma-asentoon ja lavan eteen vedetyn köysipuomin tuolle puolen. Järjestäjät eivät halunneet ottaa tapahtumasta vastuuta henkilövahinkojen suhteen, mikä tietysti harmitti ryhmäämme. Oli pakko ottaa tila itse haltuun.
Jo ensimmäisten biisien aikana otin asiakseni kiertää koko vitun salin ympäri. Ei muuta ku salin oikeaa seunustaa ylös, takarivin taustan halki ja vasemmalta takaisin lavalle. Sinänsä mitätön suoritus, mutta varmasti Martti Servon sanoin tehokas ”artisti meets audience” -tilanne. Edellisellä kerralla Helsingin Tuomiokirkon portailla 2006 meinasin kompastua vastaavan lenkin aikana, mutta nyt petrasin kuin hullu Legolandiassa. Siitäs saivat, rappuset, perkele.
Välispiikit olivat jälleen täyttä paskaa, kuten Vartijattoman yhteydessä aloitettu synkeä tilitys elämän murheista, jonka kuitenkin itse rumputaiteilija Velin tuli keskeyttämään. Mutta iloisemmista asioista pääsimme nauttimaan karkauspäivän johdosta: sain naimaehdotuksen anonyymilta yleisön edustajattarelta, jonka iän sain tiedusteltua olevan 19 vuotta. Totesin tytön olevan ”liian vanha miulle”. Olin ylpeä itsestäni, jälleen kerran.
Kai keikka muuten soljui eteenpäin suht jouhevasti. Vedimme reilun tunnin setin encoreineen kaikkineen, joiden aikana saimmekin ihmiset nousemaan jopa lavan eteen osoittamaan vannoutumistaan heavy metallin epäpyhälle rytmille. Ilman sen suurempia kommelluksia päätimme setin ja järjestäjän pyynnöstä suoritimme nimikirjoitussession. Olihan tuo aika epätodellista tavata arviolta vajaa sata yhtyeen ystävää, kirjoittaa nimikirjoituksia ja poseerata kameroille. Luulen kin, että kaksi viikkoa Suomen virallisen albumilistan ykkösinä on tehnyt tehtävänsä. Nyt meidät tunnustetaan jo Pieksämäelläkin. Enää en kaipaa valtaa, en loistoa.
Ai niin, miltei unohtui: saimme muutaman FM2000-yhtyeen järkimiehen mukaan ja pääyimme ryyppäämään viinaksia kaupungin kuumimpaan menomestaan. Siellä oli muun muassa keikkapaikan järjestyshenkilöstöä viinanmyyjinä (täydellinen kelkan kääntäminen, eikö!) ja Big Brotherista tuttu vaalea pornokauppiasnainen juontamassa räsypokkaa. Tunsin sympatioita ja joimme Kaikan kanssa vielä yhdet, ihaillen muutaman tutun nimeltämainitsemattoman miehen paljasta lihaa. On se kaunis, stringeihin pukeutuva mies, näet.
KOMMENTOI