Lemin maalaispitäjällä pidettiin vielä 90-luvun alkupuoliskolla aktiivisesti bändi- ja diskoiltoja, jollaisessa eräässäkin yhtye sai hyvin selkeästi sovittuna alkunsa. Itse iltamat olivat yleensä muutaman sadan teini-ikäisen ryyppyjuhlat. Livemusiikkiakin kylällä nähtiin, noin kerran vuodessa. Vuotta nuorempana kitaristipoikana tunnettu Olkkonen ehdotti rumpali-basso-parivaljakko Hyyryselle ja Häklille yhtyeen perustamista juuri tällaisena iltana. Joitain kuukausia myöhemmin tuli aika keksiä yhtyeelle nimi: sen oli oltava jotakin suomalaisuuteen viittaavaa mutta englanniksi… eikä nimeen sopisi muu alkukirjain kuin ”s” – olihan yhtyeen innoittajatkin s-alkuisia.
 Nuori Hyyrynen vuoden 1997 paikkeilla. Soittimena Latvala-henken hankittu Jacksonin Rhandy Rhoads.Pekka: Häkli on miun pikkuserkku ja ainoa lemiläinen, jonka tiesin soittavan bassoa. Pakkoha se oli bändiin ottaa. Olin juuri tullut yläasteelle ja muistaakseni jo jonkin aikaa suunnitellut bändin perustamista ja sitten vihdoin kaatokännissä sain kysyttyä äijiä mukaan.

Hyrde: Se Pekan mongerus siellä urheilukentällä sisäls kyl sanat ”mie tiiän että työki soitatte heviä”, sehä riitti miulle. Pekkeli oli katu-uskottava kaikin puolin, sillähä tais olla tyttöystävä ja alkoholia veressä. Sittehä se simahti siihen nurmikolle ja porukat tuli hakemaa pois. Tällasissa meiningeissä pistettii bändi alulle.

Häkli: Pexin muistan nappulasta saakka, pikkuserkku kun on. Kun alettiin soittelemaan yhessä, niin tutustuttiin vasta paremmin. Peksin magic fingerit hämäännytti kyl. Tepon kohalla oli sama juttu paitsi hieman myöhemmin, kun se syrjäytti Hyrden pois rumpalinpallilta. Se oli mahtavaa aikaa, kun tuli ’oikea’ kannujenpaukuttaja ja saatiin kaks kitaraa pändii!

Staminan alkumetreille lähdettiin siis kokoonpanolla Olkkonen/kitara, Häkli/basso ja Hyyrynen rummut/laulu. Treeneihin kuljettiin viritetyillä mopoilla, maiharit jalassa ja skebat hihnoin varustetuissa soitinpusseissa. Hyyrysellä ei mopoa koskaan tosin ollut, oikopolku kulki sopivasti hautuumaan lävitse.

Hyrde: Myö käytii Pexin kans nuorisoteatterin laval treenaamas viti usei, muuta treenitilaa ei miun tuplabasarilla varustetulle setille löytyny. Mietittii jo kyl sillo, et ”hyvä reenata jo valmiiks lavalla, ni ei tuu vierasta fiilistä keikalla”. Roudattii joka kerta koko setti pienestä vaatekomerosta yläkertaan lavalle, 15 kg betoniporsaat kannujen liukumista estämään ja eiku Sepulturan Territory soimaa. Pexillä oli 80-wattine Marsu ja Jacksonin skeban nokka ylöspäi. Vedettiin Paranoidit ja Green Dayn Basket Caset kaikki! Sit Häkli saatiin remmiin ja jotenkin keploteltiin meille Tapiolasta reenitilat, eikä rumpuja tarvinu enää roudailla. Musta tuntuu et sillo meni iha viti lujaa. Myö oltii vissii ainoo nuorempi rokkibändi koko seudul.

Häkli: Hyrdestä tuli silloin jollain tavalla Remu aina mieleen, kun se heilu rumpujen takana ja laulo samalla 🙂
Velin oikealla asialla noin vuodenvaihteessa 1996-97. Rumpuina tuplabasarisetilliset Tamat.
Pian kolmikkoon liittyi Teppo Velin, joka istui rumpupenkilleen pysyvästi. Pitkälti Olkkosen toimesta rekrytoitu rumpali saapui treenikämpälle ja sopi porukkan luonteeseen heti.

Hyrde: Tepolla meni vissii kaikki raha mopon rassaamisee, eihä sillä alkuun ollu omia rumpuja ollenkaan. Sinne se kipusi Tamojen taakse ja paukutti niistä paskat pihalle. Sillä oli sellane karu alta-kalju ja hihaton omatekoine hevipaita. Ostettiin sitte lautasia ja kalvoja yhessä, mie kun soittelin samaan aikaan Häklin ja muutaman kaverin kanssa hc-punkkia yhtyeessä nimeltä Sojottava Keppi. Mut niistä rummuista jäi hyvä muisto, Teppoha osti sitte legendaariset siniset Maxtonet, mie lähin kitaratunneille kertaamaan oppeja, joita aloittelin muutamilla kerroilla 8-vuotiaana… Metallican One ja nää.

Hyrde: Pexin kanssa riffiteltiin kerra niitte kotisohvalla, miulla oli taas Jussilta lainattu instrumentti kourassa, valkone kitara. Äkisti myö tajuttiin Pekkelin kanssa että ”voi vidalis, täshä o meiä eka biisi”. Sitä nimittäi soitettii koko se iltapäivä. Kipaleen nimi pöllittii Stonen sanotuksista: ”Meet your fate”. Tuli sellane fiilis että ”hitto perkele, meil on oma bändi, sillä on nimi ja oma biisi. Näit ei kukaa voi meilt ottaa pois!”

Pekka: Miekin muistan sen hetken, kun tajuttiin, että oltiin keksitty ensimmäinen oma riffi ja pian sen jälkeen eka oma biisi. Silloin tajusin, että eihän se niin vaikeeta ole ja että omien sävellysten tekeminen on se tärkein juttu.
 Ensimmäisiä kuvia nelihenkisestä Staminasta. Kuvassa (vas.) Hyyrynen, Häkli, Olkkonen ja vielä pitkätukkainen Velin.