Helmikuussa 2012 esiintymisiä

 

Par’aikaa viidennen pitkäsoittonsa äänityksiä Hollolassa lopetteleva Stam1na jatkaa keikkailua helmikuussa. Yhtye esiintyy Radio Rock -risteilyllä 12.2. sekä Finnish Metal Expon lauantaina pääesiintyjänä. Muista kevään Calling About The Leads Tour 2012 -esiintymisistä ja albumin julkaisuaikataulusta tiedotetaan myöhemmin lisää. Valmistuvaa Stam1na-albumia kuvailee … Lue lisaa!

Stam1nalle Kansanpumpeli

 

Medialouhoksen Jouni Kallion ohjaama Yhdeksän tien päät -musiikkivideo voitti Oulun Musiikkivideofestivaaleilla yleisöäänestyksen. Kansanpumpelilla palkittu teos on jo toinen Stam1nan yleisöäänestyksen voittanut video – vuoden 2010 Pakkolasku-videon lisäksi yhtyeen Lääke-video voitti 2008 koko festivaalin pääpalkinnon. Ohjaaja kommentoi: ”Oottakaapas seuraavaa… Hirveät paineet … Lue lisaa!

STAM1NA STUDIOON SYYSKUUSSA

 

Alkuvuodesta ilmestyvälle albumille huipputuottaja Joe Barresi Lemiläinen metalliyhtye Stam1na sulkeutuu studion uumeniin syyskuuksi valmistelemaan alkuvuodesta ilmestyvää viidettä pitkäsoittoaan. Vielä nimettömän albumin tuottajaksi on pestattu amerikkalainen huipputuottaja Joe Barresi. Barresin meriittilista on huikea; mies on tuottanut, äänittänyt ja miksannut viimeisen 15 … Lue lisaa!

OMVF-äänestys

 

Ole kuin Kake! Soita Balbexin Kake model -kepeillä ja muutu hetkeksi rock-jumalaksi! Kake kommentoi: ”Parempaa et rahalla tai vaivalla saa!” Stam1na on jälleen mukana Oulun Musiikkivideofestivaaleilla. Yhdeksän tien päät -videota voit äänestä Kansanpumpelin saajaksi lauantaihin 27.8. klo 14 saakka osoitteessa … Lue lisaa!

Miekka ja kitara

 

YleX valmistelee videosarjaa, jonka yhden osan aiheena on Stam1na. Sarjan tekemiseen tarvitaan kipeästi fanien apua! Löytyykö sinulta videomateriaalia Stam1nasta, oletko kuvannut keikkoja tai löytyykö sinulta muuta vanhaa videomateriaalia Stam1nasta? Formaatilla ei ole väliä, ja ohjelman tekijöille kelpaavat DVD-levyt, VHS-kasetit, sähköisessä … Lue lisaa!

Stam1na medioissa

 

Hyyrynen on reissussa! Tänään keskiviikkona klo 11-15 Jone ja kesäpojat -ohjelmassa, huomenna torstaina Lemin koulukeskuksessa Särät kaakossa – Stam1nan oppivuodet 1996-2011 -näyttelyn avajaisissa (klo 14 alkaen), sekä tulevana perjantaina 22. päivä Summeri TV:ssä. Yhtyeen jäsenet temppuilevat videotallenteilla! Tsekkaa Ilosaarirockin NettiTV … Lue lisaa!

Kesäpoika Hyyrynen + fanifiktiokilpailun voittaja

 

Antti ”kesäkolli” Hyyrystä voi kuunnella tänään torstaina ja huomenna perjantaina klo 11 alkaen suorassa lähetyksessä Radio Rockin Jone ja kesäpojat -ohjelmassa. Viimeinen Atlantis -fanifiktiokilpailun voittaja on valittu. Hyyrynen julistaa voittajan ja eloonjääneen kohtalon täällä. Lue lisaa!

2000-luvun paras livebändi + oikaisu

 

Stam1na on äänestetty YleX:n järjestämässä kisassa 2000-luvun parhaaksi kotimaiseksi livebändiksi. Hikinen, punakka ja turvonnut yhtye taivuttelee ruhojaan kumarrustenkaltaisesti! Kiitos äänestäneille. Hyyrynen kommentoi tapahtunutta: ”A’vot sie! Lähtisin lillittelemään, mutta teostot tulevat vasta torstaina!” YleX:n uutisoinnissa on virhe: vain Hyyrynen lupautui esiintymään … Lue lisaa!

Fanifiktiokilpailu päättyy + linkkejä

 

Yhtyeen viimeisimmän albumin tarinan päättämiseen tähdännyt yleisökilpailu on nyt ohitse. Silta Atlantikselle -kisan satoa tutkitaan nyt yhtyeen leirissä ja sanoittaja Hyyrysen tuomiolla valittu voittaja ilmoitetaan mahdollisimman pian. Hyrde kommentoi: ”Mielenkiintoisia vaihtoehtoisia loppuja löytyi, näistähän saisi vaikka kokonaisen sarjan kuvattua. Jokaisena … Lue lisaa!

Amnesty + Devin + kesäkiertue

 

Stam1na on mukana Amnestyn pian ilmestyvällä juhlavuoden levyllä. Amnestyn Suomen osasto ja Fullsteam julkaisevat Mitä vapaus on -kirja+cd:n 25.5. Lemin koijarit tekivät albumille upouuden Karhunraudat-kappaleen puhtaasti mittatilaustyönä. Mutta mitä sanoo Devin Townsend tänä keväänä? Tarkista kanuukin raportointi Radio Rockin haastattelussa. … Lue lisaa!