02.06. Lahti Night Life

Alaha skargeli rohjustaa 2006 kesäkiertue – keikka nro 1

Joimme paljon kaljaa. Kaljaa juotiin terassilla ja bussissa. Kaljaa olisi juotu myös takahuoneessa (eli hotellin respan yläparvella), mikäli raideri olisi toimitettu jo soundcheckin aikaan. Yleisen hyvinvoinnin onneksi ei toimitettu.

Kaljan juonnissa on hyviä ja huonoja puolia. Kalja maistuu ihan hyvälle, se virkistää ja leikkaa pahimman terän poikki. Silmät mukautuvat tunnelmaan, kädet rentoutuvat. Sitten alkaa höhötyttämään. Höhöttäminenkin on ihan jees, mikäli tekniikka hoitaa suurimman osan lavavalmisteluista ja bändi päätyy terassille.

Lahden veto korkkasi sekä Stam1nan kesäkiertueen, että myös kitaristipari Hyyrysen/Olkkosen instrumentaalipiuhattoman rock-elämän. Uudenkarheat lähettimet perseeseen, vastaanotin nätisti nupin päälle ja eiku äijä miksauspöydälle riputtelemaan lankapeliä. No, olihan langatonta päässyt mehustelemaan jo 2004 isoveljen lainakamoilla, mutta nyt oli pitkätukilla nimittäi ikiomat kikkelit ja kuola rinnuksilla. Harmi vaan että unohdettiin kysyä oisko Kaikka halunnu tilata samanlaisen. Onneksi Kaikka on nuori ja täynnä energiaa.

Kaken langattomat rumpukapulat toimivat myös moitteetta. Äänitestin mykkä vasen PA häiritsi allekirjoittaneen psyykettä, alkoi tuttuun ja turvalliseen tapaan ahdistamaan. Mutta old-school-stamina-tuottaja Poutasen palautteesta päätellen saliääni oli ollut herskyvän hyvä. Eipä turhaan siis Pappaa tule lyötyä kepillä: ”Ruuvvaa perkele Pappa, kyynel pois, tee työsi!”

Elämää suurempaa nautintoa tarjoili monitorispesialisti Ruususen comeback. Mr. ”Big In Japan” lohkaisi kämmentä kämmeneen ja loimutti porukan ilmiliekkeihin aidoilla japanilaisilla otsanauhoilla! Tiedättehän, niitä sellaisia missä on punainen pallo valkoisessa nauhassa ja pari itämaista kirjoitusmerkkiä. Voi vittu, maailman paras tuliainen – varsinkin kun nauhojen tekstit oli käännetty pakkauksen taakse. On nimittäin Hyyrysen paskahousun kitaralaukussa LTD:n kielet suojattu maailman kuumottavimmalla kankaalla, jossa seisoo ”banzai”! Ja oottakaahan kun ne japskit lähettää miulle sen customin… ARIGATO, PRINSSI!

Juuh. Mihinkäs jäimmekään? Ai, niin, kaljaa ja japanilaisia. Keikka louhittiin tukevassa krapulakuumotuksessa, äijät lojuivat tajuttomina hotlan sängyissä vielä puolta tuntia ennen vetoa. Eipä nimittäin tuntunut missään. Itse veto oli erittäin häijy: porukkaa tunki eturiviin kuin rapua verkkoon. ”Mellakka-aidaksi” erheellisesti nimetty härski metallikaide petti UKK:n marssiriffin startattua heti. Tekniikan veijarit olivat tehneet kepposen pikku kapposen ja riganneet vokalistin mikkistatiivin kiinni tuohon irtonaiseen koristeputkeen. Mikin nuppi teki ees-taas-liikettä noin puolentoista metrin kaarta. Yritä siinä sitten. Ei muuta ku kitaraspesialisti Kangamäen ruho grippaamaan paska-aitaa ja solistin koipi kaiteelle painamaan sitä eteen ääriasentoon. A’vot! Jo alkoi lyyli kirjoittaa.

Äijät louhi perkeleesti ja porukka näytti tulevan välillä hulluksi koko poppoo. Hikeä ja paskaa. Tunnin vetkutus, parit encoret ja takas kaljakorille. Hommat pakettiin Viikatteen Kaarlen myötävaikutuksella, valo- ja paitaspesialisti Leinoselta uudenkarheat pitkähihaiset hikisen torson peitoksi ja yöhön. Erikoisen muistikuvan mukaan hotlan pihaan oli parkeerattu lähes identtinen Gay-bussi. Rekisterikilpi oli kuitenkin astetta miehekkäämpi, jotain-jotain-jotain-666. Rock!