Liirum laarum tuoreeks terveeks… näillä tavoitteilla ja tunnelmilla orkesteri Stam1na siirtyi pääkaupunkialueelle, väistellen keikkabussillaan moottoriteillä heittelehtiviä henkilöauto/perävaunuyhdistelmiä, Total Devastationin körmyjä ja luxusruoka-annoksia!

Yhtyeen perinteeseen vieras arkipäivä-keikkaputki sai alkunsa tiistaisesta Helsingistä, jonka keväinen hönkäys turrutti puhtaat maalaissielumme ykkösellä: rappio ja korruptio rehotti jokaisessa kadunkulmassa! Suljimme silmämme, paitsi Team JJ:n Jusbaum joka oli kuskina, tikkasimme nelipyöräisen minibussimme ydinkeskustaan (puolitoistatuntia etuajassa, tottakai) ja läjäsimme backlinen sekunnissa.

Tiesimme, että Kotkan partamiehet a.k.a. Total Devastation ja Stamppa tulisi pelleilemään yhteiskeikoilla useampiakin kertoja tulevaisuudessa ja nyt saimmekin tutustua näihin rouheisiin herrasmiehiin face-to-face. Parhautta olikin vihdoinkin kätellä yhtyeen kitaristi Harri, olimmehan asuneet samassa kerrostalossa jo vuoden päivät puhumatta toisillemme… paitsi kerran Helsingissä ja kerran Jyväskylässä… humalassa.

Pelleryhmämme oli siis illan ”pääakti”, mikä vaikutti tottakai kummalliselle, olihan Total Penetrationilta tullut pihalle jo vissiin kaksikin pitkäsoittoa… mutta mikäpä siinä. Itseasiassa lämppäreitä oli kaksi, ensimmäisenä rimpautteli The Insult That Made A Man Out Of Mac, jota en ehtinyt valitettavasti kummemmin todistamaan: silti näimme varsin omituisia valkoisia irtoseiniä kannettavan lavan suuntaan.

Illan keitrauksesta vastasi paikallinen luxusravintola, joka oli täysin yli meille tarkoitettu mahtavuus. Viidenlajista lihaa ruskistetaan asiakkaan silmäin alla… myö lähetään Lemille särä kimppuu!

Noh, se keikka sitten. On The Rocksiin päästetyn apinalauman aikaansaannoksia olivat lyhyesti kerrottuna seuraavat kohdat:

– Lavalle noustessa kitarapiuha kateissa useita minuutteja
– Pexin tukan totaalinen sotkeutuminen kitaran virityskoneistoon
– Laulajan lähes autenttinen ”naksahtaminen” kesken Pahan Arkkitehdin
– Kaikan Hullun Professorin silmälasien kehittäminen drinkkilaseista (vihdoin, metamorfoosi on lähellä täydellisyyttä!)
– Sanojen unohtelua varsin häpeällisen usein
– Rumpali nauroi koko keikan ajan
– Lemiläisten paljastaminen yleisön joukosta (heitä oli useita!)
– Paitamyynnin poisjättäminen (kaupallinen järkevyysaspekti)
– Yllättävän sekavat ja epäloogiset välispiikit (järkevyysaspekti)