Kantturain Konttorit Kesä 2005 keikka nro 14

Iltapäivä. Askeleet. Varpunen laulaa, silmät tuoksuu. Kahvinkeittäminen on yleensä vaivatonta ja piristävää, varsinkin kylvyn yhteydessä. Selasin lehden sivuja, kuuntelin rapuja. Missään ei ollut mainintaa salaojituksesta! Kummastelin kovin ja kyynelehdin hymyssä suin.

Simo oli odottanut meitä vierailulle jo jonkin tovin. Gaselli loikki vastaan matkalla kylpylään, eikä varoitusta ollut antamassa kukaan! Ainoastaan herätyskello, joka sekin oli jo muuttanut pois – parempiin piireihin, sanovat. Emme murehtineet enää siitä asiasta, vaan jatkoimme valokeilan hahmottamista pilvettömältä taivaalta. Ruben vilkutti meille nuoruuden voimilla ja urheudella.

Parsan viljelemisessä on muistettava kolme avainsanaa:
– omistautuminen
– kastelu
– salailu

Kellon lähestyessä iltaa huomasimme Veskun vakoilevan meitä katolta. Salaperäisyydestään tunnettu oululaisnuorukainen ei kuullut lentokoneen ääniä, ja joutui sen vuoksi menemään bussilla kotiin. Voimat on loppu! Ei ole Tuomosta enää paperihyllyn korjaajaksi, ei. Noh, kaikille käy joskus vahinkoja: viikonlopun jälkeen itse kullakin on ollut likainen aski taskussa..

Pojat katsoivat videoita. Vuohi. Kyllä huomenna. Taistelun päätteeksi Smith riisui viholliselta aseet, ja vei äidin teelle. Harmi että Timo oli unohtanut pesukoneen päälle, eihän ilman sitä voi ladata nalleja! Katulamppujen luodessa lusikoita päätimme kaivata uudestaan niitä aikoja. Tötteröt kengissämme, taivaanranta otsassamme ja sukat käsissämme löysimme aarrearkun!

Loppu hyvin, kaikki hyvin