Savolaisen mainonnan ytimessä.H: Vaikutti lupaavalle. Kaksi nuorisotapahtumaa peräkanaa. Koulut olivat selkeästi lopuillaan.

E: Tavallaan virkistävää suunnata pois kaupunkien keskustoista. Mielessä kummitteli jopa ajatus selvästä viikonlopusta, koska tapahtumat olivat alkoholittomia ja kovin kiinnostavia baareja tuskin olisi matkan varrella.

H: Koko vitun kevään kestänyt flunssakärsimys, puolitoista kuukautta vaivannut kurkkukäheily päättyi lääkärireissuksi, jossa äänihuuliani katseltiin nenäni kautta kurkkuun työnnetyllä mekanisella lonkerolla. Sain kevään neljännen lääkereseptin, tällä kertaa närästykseen. Hassua sinänsä, sillä en tiennytkään kärsiväni närästyksestä. No, aloitettuani lääkekuurin närästys sitten alkoikin vaivaamaan oikein kunnolla. Omituista tämä lääketieteily! Vai sanoisinko ”tasapainottelu oman järjen ja lääkärin mielipiteen välillä”!

E: Samasta syystähän mä välillä yskin, vaikka ruokatorven sijaan kipu on seuraavana päivänä aina peräsuolessa. Liikaa hapollisia alkoholijuomia.
Mehmed valmistautuu rakentamaan Suomen rock-kulttuuria tiiliskiven verran lisää.H: Päivää aiemmin oli koettu mehukas mediahetki, sillä upouusi Rikkipää-musiikkivideo poistettiin Youtube-sivustolta reilun vuorokauden julkisen näytön jälkeen. Sitä ehdittiin katsoa noin 2700 kertaa. Tilanne oli makoisa: YleX halusi ehdottomasti videon parhaat sekunnit kotisivuilleen näytille, Rumba ja Radio Rock koko videon. Hieroimme nahkeita käsiämme yhteen, tajuamatta ollenkaan hävetä. Häpeäminen… sehän on uusiutuva luonnonvara, jonkinlainen metsäpalo psyyken ikimetsässä, laajeneva ilmapallo. Häpeäminen pitäisi kieltää lailla.

E: Eturivin järjestysmiehillä oli mielenkiintoinen ilme, kun Antti otti kesken keikan puheeksi Rikkipään sensuroinnin ja kikkelit. Pakko myöntää, että hetken pelotti itseänikin, mitä Antti aikoo 12-vuotiaille kikkeleistä sanoa.
 Lapsen ja eläimen pelon voi melkein haistaa juoponkin läheisyydessä.
H: Liikuntasalista tuli lähinnä mieleen Lemin koulukeskus. Samaa vuosi- ja rakennusmallia oleva laatikko saatiin tällä kertaa noin 300-400 päätä sisälläänpitäväksi bilekeskukseksi. Kuultua tuli, että Anna Abreu oli vetänyt vielä enemmän ihmisiä, jopa 700. Vitutti saatanasti. Mitä meissä ei muka ole, verraten Annaan? Tissejäkö? No vittu onhan näitä! Karvoilla eli ilman! No tanssiliikkeitäkö? Damn it, meillähän oli keikalla jopa myyttinen rock-kuvaelma: soolokitaristi ampuu Krishna-Ritvan kuoliaaksi lavalle pelkkien sävelien voimin! KUOLE, RITVA!!

E: Et onnistunut. Eikä se selvinpäin olokaan onnistunut. Kun saavuimme korpihotelliimme, baari oli jo mennyt kiinni, joten otimme alkoholin völjyyn ja suuntasimme rantaan. Täysin tyyntä, varsin pimeääkin.
 Normaali näkymä hotellihuoneesta.