H: Karu paluu Tammesteriin. Mutta tämä tässä tulisi olemaan nollapäivä lillittelyn suhteen. Tämä olisi juhlapäivä lavalla. Ilmassa väreili vitun kova keikkafiilis. Kosto. Ilmassa väreili himon leimahtelu!
K: Aamu lupaili jotain aivan muuta. Vaikka olin ollut selvin päin, ja hakenut juna-asemalta huoneseurueellemme aamukahvit kilttiyspäissäni, niin bussille kävellessäni tajusin jättäneeni keikkavaatteet huoneeseen. Ja koska nukuimme Ompussa, niin ovikoodeilla ei päässyt enää sisään. Jes! Onneksi ystävällinen siivooja tuli pienen odottelun jälkeen avaamaan urpolle ovet ja sain lehmänraadolta haisevat vaatteeni messiin.
E: Nauroin koko matkan Tampereelle. Lemin Slipknot.
K: Matkan varrella ”kiertuemanageri” Jusbaumille tuli puhelua, että mites se teidän tsekki, oletteko tulossa. Jussin kuulolaitteesta oli loppunut patteri, pullopostin pullo oli ajanut karille ja kirjekyyhky oli kuollut tyhmyyteen, joten tsekki tuli täysin yllätyksenä. Mikäs siinä sitten. Naureskelimme bussissa, että nythän on mahdollisuus ”kyykyttää” Mokomaa ”pääesiintyjän” ”asemassa”, mutta emme lopulta uskaltaneet kertoa heille vitsejä tyyliin ”PA:sta on vain puolet käytettävissä”, ”laittakaa rumpunne mihin mahtuu, meidän kamat ei liiku mihinkään” ja ”valoja ei saa käyttää”. Kikattelimme ainoastaan heidän tekniikalle, ja heillekin hyvin hiljaa.
(E: Evil Unicorn.)
H: Mokoman jättiläiset antoivat täydelle Pakkahuoneelle sellaista kyytiä, että hirvitti ja vitutti. Miten tuosta Saikkosen järkälöinnistä pääsisi tällainen trikookääpiö pidemmälle?! Psyykkaus oli ankaraa. Vatsassa poreili närästys, ripuli ja puhdas agressio. Oli pakko olla hiljaa itsekseen ennen keikkaa ja seurata, miten Tuomas möi lähestulkoon kaikki paidat myyntitiskillä.
(E: The Princess Warrior.)
K: Oli pakko käyttää kaikki ylimääräinen aika leppuuttamiseen, joten Moksut jäivät tällä kertaa väliin. Hikisen näköistä miestä ja tunnelmaa oli kuitenkin paikan päällä sen verran, että keikan on täytynyt olla hyvä. Ja kyllähän Musiikkihalli sitä hehkuttikin.
(E: The Bad Cop and the Good Cop.)
H: Jep. Onneksi kirjoitettiin vieraslistaan ovelle että ”Marko Annala + 4”.
(E: Läänintaiteilija Hakkaraisenvirtanen yksin ja vieraan kanssa.)
K: Keikka oli aivan helvetin hyvä. Ennen keikkaa pelotti, miten saisi virtaa itseensä, koska olin ihan poikki, mutta sieltä jostain se taas lähti, ja paikalla olleet reilut 1500 ihmistä olivat myös melko liekeissä. Kake sanoi keikan jälkeen, että keikka oli historian paras. Ei Stam1nan paras, vaan historian Paras. Olen samaa mieltä.
P: Keikasta muistuu mieleen se, että oli varmasti yksi parhaitamme ikinä. Teimme myös jotain, mitä ei olla koskaan aikaisemmin tehneet: kaikki encoret soitettuamme palasimme lavalle ja yleisö karjui toivekappaleita kuultavaksi. Kuulin seuraavan lauseen: ”Kadonneet kolme sanaa, A capellana!” Siihen oli tartuttava ja pian bändi soitti suullaan kappaleen instrumenttiosuuksia ja Musiikkihalli tulkitsi lyriikkaa. Kertsiin asti päästiin yleisön avustuksella – eräs hienoimpia hetkiäni lavalla! Kiitos Tampere!
(E: Stephanie.)
H: Nollatoleranssi lillittelyn suhteen vaihtui lievähköön killittelyyn. Mutta olosuhteet Joensuuhun suuntaavassa yöbussissa olivat valvotut. Laboratorio-olosuhteet nyökkäsivät vihreää valoa unijuomalle. Sen verran vain Maggista ja ölyttä, että saa unen päästä kiinni… Nukkuminen on avain kaikkeen… Pakko saada unta… Matkalla Ilosaareen… Viikon viimeistä viedään… Hengitä… Hengitä…
KOMMENTOI