”Kulkutauteja, koiranraatoja ja kusetusta. Puoliväli on ylitetty ja lähtöpisteeseen on jo pidempi matka.”

Neljännen viikon alkoholittomat viihdykkeet.

Maanantai 7.10.13

kp: Viikonloppuna tuli pahoja uutisia: Huuru on kuumessa. Hätä ei ole toisaalta vielä minkään näköinen, koska studiolla riittää soolokitaristi / kiipparisti / basisti -kombolle tekemistä muutamaksi päiväksi niin perkeleesti, mutta toki päänahkaa hieman kutkutti jännitys siitä, kauan kuumeilu kestää…

E: Ja mie en oo muiden tavoin ollut muutenkaan yhtä vakuuttunut siitä, että ollaan hyvin aikataulussa. Toki se on varmasti pitkälti seurausta siitä, etten edelleenkään oo soittanut nuottiakaan levylle ja deadline äänityksille pukkaa hyvää vauhtia päälle.

P: Nonni, tilanne oli siis sama, johon pe jäätiin. Miulla oli enää yksi kappale komppiraitaa vaille valmis. Viimeiseksi tikattavaksi oli jäänyt Kaikan Kalmankansa-teos, jonka kimppuun kävin ensimmäisenä rumpuäänitysten jälkeen. Latu oli siis auki. Aluksi tietenkin testailimme Jannen kanssa eri soundeja kappaleen eri osioihin. Kertsin epätavallinen harmonia vaati hieman (ei bändistä) erottelevampaa soundia ja heviriffittely-osiot enemmän Stonemaista väriä. Mesan Markku tulille ja punainen valo palamaan, tarkkana nyt.

kp: Tänään oli tarkoitus tulla vasta illalla studiolle, mutta erikoisjärjestelyt vaativat äkkilähdön. Reppu mukaan ja juna-asemalle, mars! Perillä miuta oli vastassa Muhammond Lähteenmäki. Studiolla meitä oli vastassa Pekln Olkln und Janetski. Äijät olivat louhineet koko päivän Kalmankansaa ja lopputulos oli erittäin miellyttävä.

Yksi viinakuva, jottei ROCK-USKOTTAVUUS kärsi.

P: Kappaleeseen saatiinkin aika monenlaista variaatiota niin soundillisesti kuin dynamiikankin suhteen ja kuulijalle on luvassa melkoista korvakarkkia, takaperin soivia swellejä, Mastodon-tyylistä riplausta ym. kivaa. Savottani oli iltapäivällä valmis ja totesin kaikkien komppien olevan valmiit miun osalta. Huomenna alkaa sitten itselle se hauskin osuus, kitarasoolot ja melodiakitaraosuudet.

E: Nyt oli kovalevylle tallentunut myös kovasti allekirjoittaneen mieleen olevia efektikitaroita tavanomaisempien komppisoundien lisäksi.

kp: Kysyin muuten aamupäivällä tarvetta tulla studiolle siltä varalta, jos kitarasankari ei haluakaan soittaa koko päivää. Vastaus oli selkeä: ”Tule ihmeessä, ei tee hyvää soittaa koko päivää”. Tulin, näin ja koin. Nimittäin sen, että Pekkelihän sujahti välittömästi useiden tuntien äänitysten jälkeen treenaamaan taas kitaransa kanssa useiksi tunneiksi! Gotta lov that dude…

E: Erikoisjärjestelyistä johtuen päivän työmäärä oli jäävä keskivertopäivää vähäisemmäksi, joten varsinaisia kiippariäänityksiä ei saatu vieläkään alulle suunnitelmien mukaisesti, mutta nyt on sentään ensimmäiset soundit ja lähtökohtaisesti käytettävä etuaste lukittu. Huomenna?

Valon lapsi koskettelee asioita.

Tiistai 8.10.13

P: Ja niin se alkoi, uusi päivä. Heräsin hyvissä ajoin ja keittelin kaffet ja puurot. Tartuin keihääseen. Pikaisen lämmittelyn ja sounditsekkauksen jälkeen otimme työn alle Huurun sekoharmonisen KKK-teoksen. Luvassa oli riitasointua, jazz-sointua, down-pikkaamista ja epätavallisten arpeggioiden sweeppausta. Puoleen päivään mennessä olin kahlannut kappaleen osat läpi ja lopun finaaliin teimme yhteistyössä Jannen kanssa hyvinkin hassun kitarasovituksen. Kuulette sitten. Miulla on soolojen kanssa sama periaate kuin Stam1nan musiikissa ylipäätään: kunhan ei ole tylsää. En siis halua soittoni olevan ennalta-arvattavaa. Miulle on ihan ok, jos kuulijan mielestä jotkut jutut kuulostavat oudoilta, kunhan se sopii biisiin ja hän haluaa kuulla sen uudestaan. Riskialttiita lickejä on siis luvassa tulevissakin kitarasooloissa.

Studiohengetär mielipuuhassaan.

kp: No ei varmasti ole tylsää. Hienoja juttuja jätkät olivat aamu-urheilleet nauhalle taas kerran. Myö jatkettiin toisessa huoneessa Emilin kanssa KMH-kappaleen liidien demottelua, minkä jälkeen Mehu päästettiin tarkkaamoon – villinä ja vapaana kuin keväinen hieho.

E: Viimeinkin! Finally! Konečně! ついに! Älkää luulko väärin, en kaikesta valittamisesta huolimatta ollut kuitenkaan liekeissä startin aikaan, sillä viime yönä – heti sen jälkeen kun oltiin saatu Imaginationland II selätettyä unisin silmin – alkoi kurkkuuni koskea ja nenäni limakalvoilta valua kohtuuton määrä räkää kurkkuun. Eikä miulla ollut ees tyynyä. Pari t-paitaa tyynyliinan sisässä. Edellisten seurauksena aamuyöllä särki myös korvaa sekä ulkoa että sisältä.

kp: Ai niin, pakko palata vielä edelliseen yöhön: viime yönä nukkumaan käydessä studion ovet olivat lukossa, kaikki äänentoistolaitteet suljettu ja talon sisällä vain me kolme. Silti käytäviltä kaikui vaimea ja epävireinen musiikki, kuin paholaisen posetiivista toistettuna… Good night, brains.

E: Töihin oli silti ryhdyttävä, enää ei auttanut lykätä yhtään. Ensimmäinen valintani oli Vapaa on sana, johon oli suunnitelmissa biisin hengessä 70-lukulainen kosketinsoitinmaisema:  vähän bassopedaalia, urkua ja Uni-Vibe-pulputusta. Olin tuloksiin tyytyväinen ja Jannen kanssa työskentely maittoi. Kersantti Hüürüla oli taas laulanut jokusen oudon nuotin, mutta kiertelin niitä totutusti kuin kissa kuumaa puuroa (”When in Rome.” -Ron Burgundy).

kp: Sillä välin, kun Muhammond hankasi urkujaan tarkkaamossa, runoilin tulevalle mahdolliselle yllätysvieraallemme sähköpostia, mistä lisää myöhemmin, sekä aloin työstää aivoihin tullutta uutta informaatiota konemusan muotoon. Vajaavaisen softan ja jätkän johdosta intro-idea tuli ehkä juuri ja juuri ilmi, vaikka en nyt ihan liekeissä ollutkaan. Tällaista ei ole ainakaan aiemmin levyillämme ollut. Saa nähdä mitä muut jätkät ovat mieltä. Tai mitä itse olen siitä huomenna mieltä. Noh, olipahan pariksi tunniksi tekemistä… Mehun lopeteltua taivaallisten kosketinosuuksien tallentamisen päätimme lähteä – yllätys, yllätys – pizzalle. Hyvää oli. Pizzan äärellä mietimme sitä, että olemmekohan sittenkin kusessa näiden aikataulujen kanssa…

Pizza on kuin studioaika: jossain vaiheessa se loppuu.