Yhtyeen festivaalikesäkiertue ”Lullu huuleen, Anneli 2015” jatkuu. Kiertueeseen kuuluu muun muassa Helsingin Nosturissa toteutettava ”Nestorin häät 2015” yhdessä Anal Thunder -yhtyeen kanssa. Iltaan kuuluu keikkojen lisäksi mm. grillietkot ja DJ-toimintaa bändiläisten puolesta. Nestorin häiden järjestelyissä on mukana Sea Shepherd Finland jonka Operation Saimaa Seal -kampanja pyrkii vapaaehtoisvoimin edistämään Saimaannorppien suojelua. Mukana järjestelyissä on myös Soundi-lehti. Ennakkolippuja erikoisluontoiseen iltaan voi hankkia tästä linkistä.

Esiintymisten lisäksi Stam1na on valmistellut myös seitsemättä studioalbumiaan, joka on määrä taltioida kuluvan vuoden syksyllä. Kiireistä työsumaa perkaava bändi kommentoi tilannetta seuraavasti: ”Kylmähkö heinäkuu on kulunut Provinssi-spektaakkelista toipuessa ja treenitiloissa uusien sävellysten sovitussessioissa. Instagramista löytyy päiväkohtaista todistusaineistoa, kanavalta @lemin_stam1na. Sanoitushelvettikin on käynnissä. Olemme siirtymässä nerouden ja hulluuden väliseen passintarkastukseen.

Lullu huuleen, Anneli 2015:

Pe 17.7. Wanaja Festival, Hämeenlinna

La 18.7. Tammerfest, Pakkahuone, Tampere

Pe 24.7. Nestorin häät 2015 w/ Anal Thunder, Nosturi, Helsinki

Pe 31.7. DBTL, Turku

La 8.8.  Jurassic Rock, Mikkeli

La 15.8. Dark River Festival, Kotka

La 29.8. Lutakko Liekeissä, Jyväskylä

www.stam1na.com

www.facebook.com/stam1naOfficial

http://instagram.com/lemin_stam1na

https://www.facebook.com/events/413083802210414/

 

Haastattelut: Katja Vauhkonen / Sony Music, katja.vauhkonen@sonymusic.com , puh. 0207 421 500

Keikat: Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952

Levy-yhtiö: Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756