Lemiläinen metalliyhtye julkaisee K13V-nimeä kantavan DVD:n 6.5.2009. Kaikkiaan yli viisi tuntia materiaalia sisältävä tupla-DVD tarjoaa erittäin laajan katsauksen Stam1nan uran vaiheisiin yhtyeen alkuhetkistä viimeisimmän Raja-albumin jälkimaininkeihin. DVD:n nimi on lyhenne sanoista Kadonneet 13 vuotta, mikä viittaa siihen, että Stam1na-yhtye täyttää ensi kesänä kolmetoista vuotta.

– Kolmen studioalbumin jälkeen oli korkea aika tehdä kunnon DVD-pläjäys ja summata tähän astiset aikaansaannokset. Viimeiset neljä vuotta ovat olleet meidän hulluja vuosia, mutta kaikkiaan bändin kanssa on kuljettu pitkä matka ja kasvettu yhdessä pojista miehiksi ja metallityöläisiksi. DVD:n julkaisu on tietynlainen taitekohta urallamme, ja tämän välitilinpäätöksen jälkeen on hyvä jatkaa tulevaisuuteen, kommentoi Stam1nan laulaja Antti ”Hyrde” Hyyrynen.

– Stam1nan tarina on ollut paitsi huikea myös ainutlaatuinen. Näin laaja DVD-julkaisu tarjoaa varmasti ansaitut ja parhaat mahdolliset raamit Stam1nan aikaansaannosten ja persoonien esiin tuomiselle, kertoo puolestaan Sakara Recordsin Tuomo Saikkonen.

DVD:n keskeisen osan muodostaa Antti Hyyrysen ohjaama yli puolentoista tunnin mittainen dokumentti, jossa yhtye kertoo omin sanoin tähänastisista vaiheistaan runsaan videomateriaalin taustoittamana. Stam1na kiilasi itsensä Suomen metallikentän kärkikastiin heti debyyttialbumillaan vuonna 2005. Laajempaan tietoisuuteen nousemista edelsi kuitenkin pitkä ja työteliäs demobändivaihe, jonka aikana bändi kehitti persoonallista soundiaan nykyisin tunnettuun muotoonsa. Toukokuussa julkaistava DVD sisältääkin runsaasti materiaalia juuri näiltä ajoilta. Fanien onneksi videokamera on kulkenut tiiviisti bändin mukana jo aivan alusta lähtien. Ahkeran taltioinnin ansiosta tuloksena on kattava dokumentti, joka kertoo perinteisen pitkän kaavan mukaan edenneen rock-yhtyeen tarinan teinivuosista Suomen albumilistan kärkipaikalle kaikkine vivahteineen.

Myös DVD:n live-esiintymisiä sisältävä osuus kuvaa kattavasti bändin etenemisen vaiheita. Kaikkiaan 24 kappaletta käsittävä live-osuus sisältää Jyväskylän Lutakosta taltioituja otoksia vuosilta 2005 ja 2008 eli ensimmäistä ja viimeisintä studioalbumia seuranneilta kiertueilta. Provinssirockista puolestaan on poimittu parhaat palat vuoden 2006 10-vuotisjuhlakeikalta sekä viime kesältä, jolloin Stam1na esiintyi tiettävästi uransa suurimmalle yleisölle jättimäisessä X-Stage-teltassa.

Lisäksi DVD sisältää yhdeksän Stam1nan musiikkivideota, making of -dokumentteja videoiden tekemisestä sekä tietenkin riittävässä määrin Stam1nalle ominaista huumorisisältöä useammalla kielellä.

– Tämä erittäin paljon bändin näköinen julkaisu. Tuotannon ja sisällön suhteen meillä on jälleen ollut täysi taiteellinen vapaus, ja kokonaisuus on erittäin linjakas kansia myöten. Visuaalinen tallentaminen on ollut meille aina tärkeää, joten musiikin lisäksi olemme saaneet taltioitua runsaasti myös ulkomusiikillista poikamaista reippailua, kertoo itseään myös AV-alan ammattilaisena työllistävä Hyyrynen.

– Henkilökohtaisesti tämä on ollut vähintään yhtä suuri ja merkittävä projekti kuin studioalbumimme. Käytännössä tätä DVD:tä on työstetty jo vuodesta 1996, vaikkei DVD:tä oltu silloin keksittykään. Kun massakausi on kestänyt kolmetoista vuotta, niin tarjolla on tuhtia täyslihamakkaraa, Hyyrynen jatkaa.

Stam1na kertoo tarkemmin DVD:n sisällöstä ja tekoprosessista osoitteessa www.stam1na.com/k13v. Samassa osoitteessa on nähtävissä DVD:n trailereita ja näytteitä sisällöstä.

Yhtye jalkautuu esittelemään DVD:tä myös henkilökohtaisesti ennakkokatselutapahtumissa, jotka järjestetään Lemillä Jehu-ravintolassa 24.4. omana tilaisuutenaan ja Jyväskylän Lutakossa 25.4. Mokoman keikan yhteydessä.

DVD-julkaisun lisäksi Stam1nan lähitulevaisuudessa häämöttävät kesän festivaalit, joita Stam1na kiertää Kymppihän riittää -otsikon alla. Alla mainittu keikkalista tulee päivittymään kevään mittaan.

Kymppihän riittää -kesäkiertue 2009:
05.06. Espoo, Kivenlahti Rock
13.06. Seinäjoki, Provinssirock
19.06. Jämsä, Himos Festival
20.06. Nummijärvi, Nummirock
27.06. Imatra, Big Band Festival
28.06. Helsinki, Tuska Open Air
15.08. Jyväskylä, Jyväskylä Rock

Lisätiedot / haastattelut:
Playground Music Finland, Janne Airo, 03-260 3204 janne@playgroundmusic.com / www.sakararecords.com