Lemiläisbändi Stamina isännöi viikon päästä lauantaina Tapiolassa bändi-iltaa, jonka teemana on karhunpoika sairastaa ruttoa. Ruttobileiden mustana surmana riehuu rakettimaisesti Suomen huippubändien joukkoon noussut Children of Bodom.

Lemin bändi-illalla alkaa olla jo perinteitä. Tapiolassa järjestettävä tapahtuma on jo kolmas, ja se on saavuttanut oman vankan kannattajakuntansa.

Staminan Antti Hyyrynen kertoo, että luvassa on karhunpoika sairastaa ruttoa teeman merkeissä ikään kuin teatteriesitys. Sen ensimmäisestä näytöksestä, joka kantaa nimeä tauti leviää, vastaa lappeenrantalaisbändi Republic of Desire. Bändi soittaa industrialmetallia, joka on koneilla tehostettua musiikkia. Yhtyeeltä on ilmestynyt tuore demo.

Toinen näytös on mätäpaiseen repeäminen, ja käsikirjoituksen tulkitsee lappeenrantalaisbändi Relief. Luvassa on deathmetallia, joka on painavaa ja synkähköä, mutta ei aivan mustaa.

Kolmas näytös on otsikoitu paniikiksi, ja silloin lavalla on Lappeenrantalainen Larha. Meno muuttuu hardrockiksi. Neljästä näytöksestä vastaavat isännät eli Stamina. Luvassa on uudentyylistä staminamaista meininkiä.

Viimeisenä, mustan surman näytöksessä, esiintyy espoolainen Children of Bodom. Bändi on vuoden kuluessa noussut tuntemattomuudesta elävien legendojen joukkoon edustamallaan musiikkisaralla.

-Bändi oli mukana Lemillä jo vuosi sitten, tosin eri nimellä. Keikka oli sille ensimmäinen ja heti kohta sen jälkeen yhtye lähti rakettimaiseen nousuun. Bändi piti Lemin keikkaa jonkin aikaa parhaanaan. Ehkä siksi ei ollut vaikeata saada heitä uudestaan Lemille, kertoo Antti Hyyrynen.

Järjestäjät uskovat etenkin pääbändin kiinnostavan musiikkikansaa laajemmaltakin alueelta. Aiemmin Tapiolassa on päästy noin 200 hengen yleisömääriin, ja nyt huippubändin uskotaan houkuttelevan ainakin sata lisää.

Bändi-ilta Tapiolassa alkaa lauantaina 14. päivänä marraskuuta kello 17 ja jatkuu kello 23:een. Liput maksavat 30 markkaa.

Stamina etenee sisukkaasti

Lemiläisbändi Stamina tähyää korkealle musiikkimaailmassa ja tekee sisukkaasti töitä sen eteen. Solisti-kitaristi Antti Hyyrynen sanoo, että Stamina puskee vahvasti vakavasti otettavien bändien joukkoon omantyylisellä musiikillaan ja pommittaa demoilla ja promoilla levy-yhtiöitä levytyssopimus tavoitteenaan.

-Todella aktiivinen ja erottuva pitää olla, että pääsee esiin. Sen eteen olemme tehneet ja teemme koko ajan tosi paljon työtä.

Stamina on ollut kasassa kohta neljä vuotta. Antti Hyyrysen lisäksi siinä soittavat soolokitaristi Pekka Olkkonen, rumpali Teppo Velin ja basisti Paavo Alander, joka on bändin uusi jäsen. Paitsi hieman muuttuneella kokoonpanolla bändi tähtää tavoitteisiinsa musiikillisestikin uusin eväin.

-Musiikkityyli on muuttunut kokonaan. Niistä biiseistä, joita soitettiin vielä vuosi sitten, on unohdettu suurin osa. Tyyli on vaihdettu ja taito on kehittynyt parempaan ja parempaan suuntaan. Uudessa setissä on puolet täysin uutta materiaalia ja puolet löytyy maaliskuussa nauhoitetulta demolta Moulted Image, kertoo Hyyrynen.

Stamina(=sisu) soittaa edelleen sisukasta metallia -staminametallia, jota ei voi tunkea mihinkään valmiiseen muottiin tai tyyliin.

-Ykköstavoite on uusia biisea tekemällä löytää oma tyyli, joka kulkee omia polkujaan. Tavoite on, että jos joku kuuntelee meitä, niin tunnistaa heti staminametalliksi, tähdentää Antti Hyyrynen.

JV