Maukkaiksi paistetut hevosmakkarat!

kp: Koria. Sinne lähdettiin jo hyvissä ajoin, sushiaterian kautta. Viime Korian keikasta on jäänyt muistikuvaksi myös aikainen soittoaika, ja sen lisäksi luokattoman levottomat välispiikit. Jotain hässäkkää siellä ainakin oli. Saapi nähdä miten tänä vuonna homma etenee…

H: Jokin erikoinen elämäntilanne ajoi Stam1nan laulajan Korialla 2011 tekemään shamanistista manaustanssia lavalla keikan kesken. Naamaan oli maalattu mustia täpliä. Kädessä oli juurikko, puuta. Mikähän tuossa Koriassa oikein on vialla? Laulajahan on näet aivan normaali.

kp: Olimme ottaneet taas Pyryn kanssa kuluneella muutamat uudet rallit ja kikat haltuun, joten oli paikallaan pitää pienet kuivaharjoittelut bändin kanssa. Hito hyvi meni, ja keikkakin koputteli oven takana. Erikoisia nämä päivävedot… Liian aikaista, liian nuorena.

H: Vaan kesähän oli mitä parhaimmillaan! Mitäpä sitä isoa possua syödessä olisi kaivannutkaan. Upea possu! Siinä se makasi bäkkärillä ruoka-alueella kyljistä avattuna, pöydällä läkällää, kuin Obelixin märästä unesta repäistynä!

E: Hmph.

P: Pioneerifestivaalin keikistä jäi mukavan rento vaikutelma. Soitto kulki ja välispiikit ontuivat. Hauskaa tuntui kuitenkin kaikilla olevan.

E: Ontuvat välispiikit ovat nyt kahdesta edellisestä Korian keikasta mieleenpainunein seikka. Orastaako tässä perinne? Se on kummallinen tilanne. Siinä se yleisö ja mikrofoni tuijottaa. Omasta mielestä arvokkaita mielipiteitä ja jopa neuvoja ihmisille piisaisi. Luulisi yhtälön toimivan, mutta ei. Lopputulos ei perustu deduktiiviseen päättelyyn. Toivot vain, ettet erheessä suolla intiimejäkin yksityiskohtia omasta elämästäsi kaikelle kansalle.

kp: Itse oli vaikea päästä tunnelmaan. En tiedä miksi. Välillä sujui erittäin hienosti ja välillä nolotti olla lavalla. Muiden poikien riemusta päätellen keikka ei ollut kuitenkaan huono, joten ehkä tähtien asennot oman pään sisällä olivat vähän vinksallaan. Jätin veijarit kujeilemaan keskenään ja hyppäsin miulle tilattuun autokyytiin ja Kouvolan juna-asemalta vikalla junalla kohti Joensuun Ilosaarirokkia. Elin elämäni kesää ja parasta juhannurta.

H: Kai-Pekka on nuori ja vauhdikas. Ehdimme nähdä rinkasta vain hihnan lepatuksen miehen poistuessa paikalta: yksityiskuljetuksella, tietenkin. Suoraan sanoen, mie en ymmärrä, miksei me kaikki poistuta jokaiselta keikaltamme yksityisauton sisään sukeltaen. Katsokaa Bon Jovi -dokumentti, siitä saa kuvan, mitä Stam1nan pitäisi olla 2015 kesällä… 75000 ihmisen edestä umpihiljaiseen limousiiniin ja suoraan hotellille yksinäiseen huoneeseen viilenemään. Aivot, olkaa valmiina!

P: Keikin jälkeen olikin aika lähteä kohti Lappeenrantaa, jossa olisi tarkoitus yöpyä kuski-Teron huostassa Uus-Lavolassa. Tero nimittäin pitikin meistä hyvää huolta, saunotti ja kylvetti pihapaljussa kesäyön lillin virratessa. Kiitokset!

E: Tähän sopisi mainiosti kuva Pyrystä onnellisimmillaan, paljussa, mutta yrityksistä huolimatta en saanut otettua kuvaa siten, että Pyryn penis olisi jäänyt miehen kädessä olevan oluttölkin taakse piiloon.

H: Hittoon Lavolat ja Tavolat… SYKKELILLÄ APINAAN!

Huuru polkee kohti Apinaa.