Stam1nan Cube Libre 2016 -kiertue huipentuu kahteen erikoiskeikkaan joulukuussa

Stam1nan Cube Libre 2016-kiertue huipentuu kahteen erikoiskeikkaan Helsingin Tavastialla joulukuussa. Yhtye soittaa perjantaina 16. joulukuuta keväällä julkaistun Elokuutio-albumin kokonaisuudessaan. Seuraava ilta vietetään Cube Libre 2016 -kiertueen päätösjuhlien merkeissä.

Elokuutio virittyy pian täyteen hehkuunsa. Klubeilla se väkevin veri punnitaan. Paljon upeita lämppäriakteja on kosittu matkaan. Useita uuden albumimme kappaleita on vielä settilistoilta panttailtu, mutta tilanne korjataan: rundi päättyy Tavastian tuplakeikalle, joista toisella yhtye soittaa koko Elokuutio-albumin alusta loppuun. Tämä ei ole valhe”, kommentoi Antti ”Hyrde” Hyyrynen.

Monikertaisen Emma-voittaja Stam1nan seitsemäs albumi Elokuutio ilmestyi maaliskuussa 2016 ja se myi kahdessa viikossa kultaan oikeuttavan määrän. Vahvasti tarinallisen albumin tuotti Janne Joutseniemi ja sen miksasi ruotsalainen Jens Bogren.

Osalla Stam1nan syksyn keikoista nähdään myös lämppärit Ikinä, Anal Thunder, Kasvoton ja Apina. Oulun keikalla nähdään myös legendaarinen 30-vuotisjuhlavuotta viettävä yhtye Waltari.

Stam1na @ Tavastia
Pe 16.12.2016 Helsinki, Tavastia ”Elokuutio”
La 17.12.2016 Helsinki, Tavastia ”Cube Libre”

LIPUT:
1 pv alk. 25€
2 pv alk. 45€ (myynnissä rajoitettu erä)

Liput Tavastian keikoille myynnissä NYT!
www.tiketti.fi/Stam1na-Tavastia-klubi-Helsinki-lippuja/41519

Cube Libre 2016 -kiertue
03.09. Jyväskylä, WaterXfest
10.09. Radio Rock Risteily XX
30.09. Lappeenranta, Old Cock + Ikinä
01.10. Savonlinna, The Rocks
07.10. Kotka, Amarillo
08.10. Lahti, Finlandia-klubi + Ikinä
14.10. Rauma, Varastoklubi
15.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo + Anal Thunder
21.10. Kouvola, House Of Rock + Anal Thunder
22.10. Tampere, Pakkahuone + Anal Thunder
28.10. Loimaa, Seurahuone
29.10. Varkaus, Z-1
04.11. Mikkeli, Wilhelm Club & Bar
05.11. Järvenpää, Blackpool
11.11. Kajaani, Rock House Kulma
12.11. Nivala, Tuiskula
17.11. Hämeenlinna, Suistoklubi
18.11. Pori, Kino
19.11. Turku, Gong + Ikinä
25.11. Vaasa, WS Arena
26.11. Kankaanpää, Club Stage & Villi
01.12. Kuopio, Henry´s Pub
02.12. Joensuu, Kerubi + Kasvoton
03.12. Jyväskylä, Lutakko + Kasvoton
05.12. Oulu, Areena + Waltari, Apina
09.12. Heinola, Tukkijätkä
10.12. Valkeakoski, Valtikka + Ikinä
16.12. Helsinki, Tavastia ”Elokuutio”
17.12. Helsinki, Tavastia ”Cube Libre”

Haastattelut:
Katja Vauhkonen / Fullsteam Management, katja@fullsteam.fi, puh. 040 747 9933
Pressikuva

Keikat:
Ari Koskinen / Fullsteam Agency , ari@fullsteam.fi, puh. 0400 808952<

Levy-yhtiö:
Sakara Records / info@sakararecords.com, puh. 0400 252 756

Jakelu:
Sony Music Finland