Stam1nan tekniikka liekeissä.

kp: Tuplakeikkojen paras puoli: saa nukkua pitkään. Jos osaa. Mie en näköjään osaa, joten odottelin jo aamukymmeneltä Jusbaumilta viestiä, jos hän lähtisi kanssani keilaamaan. Viesti tuli. Vanhan miehen kielteinen viesti, joten lähdin metsästämään kahvia, koska unesta ei ollut enää tietoakaan.

E: Krooh-pyyh. Krooh-pyyh.

H: Pyyh pyyh.

Showtime!

kp: Myös Kuopioon oli järjestetty nimmarointisessio, joten pääsimme taas moikkaamaan innokkaimpia faneja. Ja jos en muista ihan väärin, niin joku toi signeerattavaksi erittäin rock-uskottavan akustisen kitaran. Siitä olisi pitänyt ottaa kuva. Myös lähimarketin vartija kiirehti paikalle juuri ennen lähtöämme ja nappasi nimet levyn kanteen. Heh, toivottavasti sillä välin ei ollut järjestyshäiriöitä.

E: Joukossa oli toistasataa keikkaa nähnyt fani, joka kävi hakemassa ensimmäiset varsinaiset nimmarinsa yhtyeeltä. Jo oli aikakin. Tässä on kuitenkin kyse ennenkaikkea ulkomusiikillisista asioista.

H: Nimmarointisessioiden päätökseksi tuli ostettua Queenin DVD. On jo korkea aika tutustua alamme voimakkaimpiin vaikuttajiin. Onhan ilmiselvää, että myös Queen on vaikuttanut Stam1nan nykymuotoiseen toimintaan. Eikö muka ole! Nooh, sittenpä sitä marssittiin jälleen äänenpainetarkistukseen kertaamaan muutamia illalla soitettavia biisejämme. Ja sieltä jälleen edellisillasta tuttuun keilahalliravintolaan. Istuimme hampurilaisannosten äärellä ja jännitimme Venäjän jääkiekkoiluhommia. Aina sitä pitää jännittää, jos ei omaa esiintymistä, niin joidenkin muiden… Tällä välin Cherry & The Vipers oli saapunut myös mestoille, he aloittivat Henry’sin iltaman räväkällä musisoinnillaan. Kirsi oli helpottuneen oloisena paikalla, sillä ilmeisesti edellisviikonlopun kurkkutorviongelmat olivat helpottaneet hitusen. Tyypit soittivat punkkia, me vetelimme mustaa univormua ja korvamonitoriletkua niskoihimme.

kp: Illan setti oli taas hieman erilainen edelliseen päivään verrattuna, mutta yleisöä näytti olevan jälleen aivan perkeleesti. Shöw alkoi hyvällä otteella, mikä jossain vaiheessa tuntui herpaantuvan. Säädöksi meni monilta osin ja keikan jälkeen päälimmäiset kolme tunnetta olivat vitutus, häpeä ja raivo. Kävelin varmuuden vuoksi 10 metrin päähän bäkkäristä meditoimaan… Joskus näin, mutta sepä näissä hommissa onkin hassua, että moni molemmat keikat nähneistä oli sitä mieltä, että jälkimmäinen Henkan veto oli parempi.

E: Myös allekirjoittanut kihisi pettymyksestä ja eristäytyi keittiötiloihin tinaamaan siksi aikaa, että saattoi olla varma ettei purkaisi harmia muihin. Mutta yleisön kokemus on ajoittain hyvin erilainen kuin lavakokemus ja onneksi useimmiten juuri näin päin.

H: Jotakin hassua tapahtui Usko pois -kappaleen aikana, mutta olihan show muuten ihan jämerä. Ei aivan Queenia Budapestissa 1986, mutta liki.

Cherryjen Eicca ja Huurunen hammaslääkärissä. Kake vartioi.

kp: Keigin jälkeen kävimme morjestamassa jengiä paitakojun luona ja juttelimme mukavia. Jossain vaiheessa alkoi väsy painaa, ja matka hotellille Hanttulan kera oli tosiasia.

E: Ja mitä vielä! Paitakojulle törmäsin mukaviin paikallisiin ja uskaltauduinkin remmiin ns. tiedustelijana jatkoille. Puhelinsoitto Cherryille ja Huurulle perään (”täällä on aivan hyvä meininki!”) ja kohta hekin pamahtivat kaksioon isännän riemuksi bailaamaan. Kaikki Cherryt olivat paikalla siinä missä me edustimme Huurun kanssa kahden, joten lämppärin suuntaan meni kestävyyspisteet tällä reissulla.

H: Ja Emilhän se oli se viimeinen meistäkin. Eli vanha sanonta ”vanha on nuorta lihaa sitkeämpää” pitää todellakin paikkansa.

Väsynyt (t)yön raataja.

E: (”… yritä jaksaa… juna lähtee ihan kohta… ei kannata… mennä… enää… nukkummmmm….”)

H: Oli hiihtoloman aika. Päätin hiihtää, ei, vaan lasketella Lappeenrantaan. Brain slaalom. Olympos-vuoren rinnettä takaperin nestemäisin luikkarein. Laskiaissunnuntai ylärinteeseen viikkoa liian aikaisin.

Myös paluumatkat ovat yhtä juhlaa.